ME OLLAAN KAIKKI TÄHTIPÖLYÄ

Todellisuus on paljon muutakin kun mitä me nähdään meidän silmillä. 

Vaik sitä ei halua aina myöntää niin jos vaan luottaa omiin tunteisiin niin usein tietää asioita, ilman et tietää. Ymmärtääks joku mitä mä yritän sanoa? Jos sul on tunne et jonku kanssa ei oo kaikki ihan ok, niin usein se on niin. Onks jollain samanlaisia kokemuksia? En usko et oon yksin tän kelan kanssa. Vastaavasti sit taas joskus on vaan sellanen tunne et kaikki menee tänään helvetin hyvin, ja sit koko päivä meneekin kuin raiteilla, mitä seuraamalla illalla on just siellä mis pitäiskin olla. 

Puhuin joskus siitä miten me kaikki ollaan samaa energiaa. Puhuin silloin meistä ihmisinä. Todellisuudessa, jos sä katot sun kättä, auton rengasta tai kiveä mikroskoopilla, tarpeeks kauan kun zoomaa ne kaikki näyttää täysin samalta. Siellä on ne samat atomit ja välissä tyhjää. Tavallaan siis kaikki on muodostunut ei mistään. Aika diippiä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mun päivästä tulee ihan erilainen jos mä meen kauppaan 5 minuuttia myöhemmin, tai jos mä vastaan/oon vastaamatta johonkin tiettyyn puheluun. Siistiä.

Otetaan esimerkki siitä, miten omiin tunteisiin kannattaa luottaa, ja niitä kannattaa myös kuunnella. Ne on siellä jonkun syyn takia. Tässä positiivinen esimerkki:

Mä lähin viime kesänä Ruisrockiin. Olin sopinu yhen frendin kanssa et mennään, mut en ollu kelannu koko asiaa sen enempää. Mulle se oli vaan jotain mitä ois ihan hauska tehä. Edellisenä iltana ennen lähtöä mul alko tulla jo sellanen olo et täs on nyt jotain mielenkiintosta tapahtumassa. Kun mä heräsin aamulla, mul oli helvetin hyvä fiilis. Sitä on vaikee selittää, koska mul ei siihen mennessä ollu ollut sellasta fiilistä. No mul oli suunnitelmissa olla siellä yks ilta, joten mä en ottanu mitään kamoja mukaan, mul ei ollu majapaikkaa ja muutenki lähin vähän silleen et no ihan sama, katotaan mitä tapahtuu. 

Autossa matkalla Turkuun, mun frendi kysy multa et miten sul on noin hyvä fiilis, sul ei oo ees pitkähihasta paitaa eikä mitään mestaa missä nukkua? En osannu oikein vastata muuta kun et kyl kaikki järjestyy. Jossain vaiheessa se näytti mulle jonku mimmin kuvaa ja selitti ympäripyöreesti et joku sen frendin frendi haluis kovasti tavata mut. Mikäpä siinä, alko selvii mistä mun fiilis johtu. No enivei, me tultiin lopulta Turkuun, kartanlukija Martelan vietyä meidät eka Muumimaailmaan. 

No, istuttiin kaljateltassa ja ystäväni, kutsutaan häntä nyt vaikka meiän kitaristi Tomiksi (nimi saattaa olla muutettu) kysy multa et miten mä ajattelin et mä tapaisin tän kyseisen mimmin kun paikalla kumminkin oli tuhansia ihmisiä, eikä mul ollu mitään kontakteja ja vaan yks kännykästä nähty kuva jolla metsästää. Sanoin Tomille et mä meen nyt käymään tuolla, ja mä tiedän, et mä tuun sen mimmin kanssa takas. Ja mä tiesin. Joskus vaan tietää. Ja niin mä sit tulinkin takas sen kanssa. Mä kävelin pois sieltä kalja-alueelta ja musta tuntu et pilvien raosta tuli auringon säde joka paisto vaan yhteen kohtaan siellä festarialueella. Mä kävelin siihen ja se tyttö seiso siinä. (tässä saattaa olla vähän muistojen kultaamaa värikynää mukana). Joka tapauksessa, siitä hetkestä lähtien me hengailtiiin se vkonloppu yhessä, mä jäin sinne loppupeleissä sunnuntaihin asti ja nukuin sen hotellihuoneessa molemmat yöt. Sunnuntaina heräsin siihen et mun duuni oli alkanu pari tuntii sitten stadissa ja lähdin kiireessä junaan. Ei muuten vituttanu yhtään. 

Okei, siitä ei loppupeleissä oo tullut mitään sen kummempaa, mut ollaan me vieläkin läheisiä ja ainakin mä sain mun elämään ihanan ihmisen.

Ja siis tollasta tapahtuu, ja se on siisteintä mitä tältä elämältä voi toivoa. Jos aina kulkee ottamatta omia fiiliksiä huomioon, tollaset asiat saattaa mennä ohi. Kuunnelkaa teidän tunteita, menkää niiden mukana ja luottakaa.

Mun kirjalliset lahjat on rajalliset, mä en edes osaa kuvailla miten kaunis toi tarina oikeesti oli. Se oli yks siisteimpiä juttuja mitä mulle on koskaan tapahtunut ja mä tuun muistaa sen kiitollisena koko mun loppuelämän.

Luonnollisesti näistä etiäisistä on negatiivisiakin esimerkkejä, mut ei niistä kukaan halua lukea ja mä vielä vähemmän muistella. Mennään positiivisuudella tänään. Ja kaikki muutkin päivät.

Universumin, ja sen energian kanssa voi myös puhua. Sitä kutsutaan meditoimiseksi. Joskus kun olin vähän enemmän hukassa, mulle tuli niistä samaisista korteista, joista puhuin pari postausta sitten, monen kuukauden välein aina sama kortti. Siinä luki et mun pitää rauhottua, olla yksin mun ajatusten kanssa ja meditoida. Noin viidennen kerran jälkeen olin silleen et nyt tää on pakko tsekata tää homma. Meditoiminen on siitä jännää että siinä laittaa tavallaan elämän pauselle siks hetkeks. On vaan yksin ja pysähtyy oikeesti ajattelemaan. Mä en todellakaan ole vielä sillä tasolla et se olis helppoa. Päinvastoin, se on aikamoista taistelua välillä. Mut hyvin palkitsevaa sillon kun pääsee siihen rauhalliseen mielentilaan. Varsinkin nykyään on niin paljon kaikkea häiriötekijää ympärillä. Suuri osa sosiaalisesta kanssakäymisestä käydään elektronisella laitteella, joka on kokoajan sun taskussa. Se on ihana mahdollisuus, mut myös jossain määrin taakka. Pitäis useammin vaan olla hetki ihan yksin. Sulkea ulkomaailma pois. Sit on kivempi tulla takaskin.

Nykyskidit varmaan kelaa et mun ikäsillä on ollu helvetin tylsä lapsuus, kun ei ollu kännyköitä ja videopelitkin näytti suunnilleen tältä tekstiltä mitä mä nyt kirjoitan. Mut ei se kyl ollu niin. Mul oli ainakin ihan helvetin hauska lapsuus. Sillon mä kelasin et mun vanhemmilla salettiin oli tylsää skidinä kun ei ollu Nintendoa tai sataa kanavaa TV:ssä. Mitä oon kuullu, ei niilläkään ollu. Jos ei tiedä paremmasta, on helppo olla onnellinen. Ei sellasta kaipaa mitä ei oo olemassa. Jengi menee nykyään lenkillekin kännykkä taskussa. Mä ainakin meen, koska musat. Älkää tehkö sitä. 

Mut niin, siitä meditoimisesta. Sen ei tarvii olla mikään suuri suoritus. Ihan 20 minsaakin riittää jos siihen vähän panostaa. Mulle ainakin se rauhottuminen ja ulkomaailman pois sulkeminen on se juttu. Kirjotin tohon alkuun että meditoidessa puhutaan universumin kanssa. Se ei mun tapauksessa siis todellakaan vielä pidä paikkaansa. Korkeintaan oon vähän huhuillu siihen suuntaan. Suurin hyöty mulle tulee vaan siitä et ei oo kokoajan yhteydessä kaikkeen. Tänkin postauksen aikana mä oon käyny Facebookissa ja Instagramissa ja tehny vaikka mitä. Mun attention span on tosi lyhyt. Toi meditoiminen jeesaa siihen. 

Ihmisen aistit on loppupeleissä aika vajaavaiset. Me ei esim. nähdä kovin hyvin pimeässä, mikä on monelle eläimelle täysin normaalia. Me kuullaan hyvin rajoitetulla asteikolla. Koirillakin on parempi kuulo. Nisäkkääksi meillä on myös aika paska hajuaisti. Esimerkiksi kun tapahtuu suuria katastrofeja, eläimet pakenee siltä alueelta pois hyvissä ajoin, ennen kuin mitään tapahtuu. Me istutaan biitsillä kalja kädessä ja katotaan et tuleepa iso aalto. Meillä ei oo sitä samaa hälytysmekanismia. Tai ehkä meillä on, se on vaan kadonnut kaiken hälyn alle. (Tarkoitus ei ollu nyt vittuilla niille joita kyseiset katastrofit on koitelleet, mullakin on ollut frendejä niissä tilanteissa. Tää oli vaan esimerkki, ehkä vähän karu sellanen, anteeksi jos joku pahoitti mielensä. Ehkä mä vaan tarkotin et mä ainakin oisin siellä biitsillä ihmettelemässä). 

Meillä ei oikeastaan ole kuin meidän äly jolla voidaan tällä pallolla brassailla. Ja sitäkin me käytetään ihan vääriin asoihin. Jos lähetään vähän tän pallon ulkopuolelle niin todennäköisesti silläkään ei kovin pitkälle brassailtais. On jopa vähän tyhmää ajatella, että muualta ei löytyis älyllistä elämää. Joku päivä puhutaan ufoista ja sielunvaelluksesta, mut jätetään tää diippiystaso tällä kertaa tähän. Tän pointtina oli lähinnä se et täällä tapahtuu niin monella tasolla asioita mitä me ei nähdä tai kuulla. Kaikkeen pystyy vaikuttamaan paljon enemmän kuin vain normaalilla tasolla. Mä oikeesti uskon että ajatuksilla pystyy muuttamaan asioita. Ainakin vaikuttamaan omaan elämäänsä. Rakentamaan siitä sellaisen millasen ite haluaa.

Luin just jutun missä tiedemiehet on viimein todistaneet, että rinnakkaiset maailmankaikkeudet on enemmän kuin todennäköisiä. Mielenkiintoista. Jossain rinnakkaistodellisuudessa meikäläinen voi kirjottaa ja pohdiskella tätä samaa läppää. Tai sit mul on siellä darra. Ehkä sielläkin oli eilen Soilworkin keikka. Tän mä ehkä lisäsin tähän vaan siks et on oikeesti niin paljon kaikkea mitä me ei nähdä. Ehkä meiän silmät joku päivä avautuu kun jotain uskomatonta tapahtuu. Sitä odotellessa. Mielenkiintosta nähdä tuleeks tälle lisää jotain faktapohjaa tulevaisuudessa. Me eletään aika mielenkiintosta aikaa. Mahdollisuudet on rajattomat. Joka päivä tapahtuu enemmän kuin joskus aikoinaan sadassa vuodessa.

Me ollaan täällä kumminkin aika rajallinen aika. On ihan oma päätös et haluuks tääl elää silleen et levittää pahaa mieltä, valittaa kaikesta ja pyrkii siihen et kaikilla muillakin ois yhtä paha olla kun itellä. Veikkaan että tolla toimintamallilla kaduttaa aika rankasti kuolinvuoteella. Koko elämä heitetty hukkaan. Ja minkä takia? En mä ainakaan haluaa jättää mun jälkeen yhtään ihmistä joka kelaa et "Vittu toi Olli oli pelle jätkä, se pilas multa monta hyvää päivää sen negatiivisuudella."  On itsekästä kelaa et mä edes saisin tehdä kenellekään niin. Hyvän mielen levittäminen on siitä hyvä, et se ei maksa mitään. Täysin ilmasta puuhaa ja siitä jopa saa jotain takaisin. Jopa enemmän kuin se, jolle sitä hyvää tekee. Mä en ainakaan halua että mua kaduttaa kuolinvuoteella. Vaikka mä uskonkin että me käydään täällä pallolla useita kertoja, miks tekis tästä kerrasta ihan turhan? Mä ainakin haluun arvostaa tätä mahdollisuutta, enkä koe et mulla olis mitään oikeutta pilata tätä reissua muilta olemalla negatiivinen. Ei muuten ole kellään muullakaan. Sitä kannattaa hetki miettiä ennenkun pilaa jonkun päivän. Sitä ei sit enää saa peruttua ja yks päivä jolloin ois voinu oppia jonkun uuden asian tai opettaa sen jollekin toiselle, on mennyt hukkaan. Kannattaa vaikka alottaa sillä meditoimisella. Instagramiin ehtii myöhemminkin. 

Tää oli vähän tällanen huuhaa-postaus. Teil on kaikilla oikeus pitää meditointia ihan spedenä ja olla eri mieltä kaikesta muustakin. Oman kokemuksen pohjalta voin lämpimästi suositella kokeilemaan meditoimista. Suosittelen edelleen myös sitä positiivisuutta. Ja sitä et jos tuntuu siltä, voi lähtee paskasissa kamoissa Ruisrockiin ilman suunnitelmaa tai maallista omaisuutta. Niistä tulee yleensä ne parhaat tarinat. Toivottavasti joku joka on miettinyt samoja keloja, sai tästä taas jotain. Rakkautta kaikille.

Tätä kirjoittaessa soi: