TURHA PELKO, KIITOLLISUUS JA MUUTOS

Oikeassa olemisen tarve on yks vammasimmista jutuista mitä mä tiedän. Yleensä kun tajuaa olevansa väärässä, siitä saa paljon enemmän irti. Sitä on vaan vaikea myöntää. Pahimmassa tapauksessa sitä jankuttaa samaa paskaa, vaikka tietää että on väärässä ja yrittää mutkien kautta muuttaa keskustelun suuntaa niin, että se alkuperänen väite vaikuttais edes jotenkin fiksulta. Hyväksy vaan että olit väärässä, se kasvattaa. Välillä sitä kesken väittelyn tulee miettineeks että: "Hmm.. mua ei oikeestaan kiinnosta onko Komodonvaraanin kutuaika keväällä vai talvella, mut vittu pakko nyt olla tätä mieltä kun toi on väärässä." Kuulostaa aika naurettavalta kun sitä kelaa tolleen. Mut toi on aika normaali tapahtuma varmasti monille muillekin.

Ihminen on siitä hassu otus et se mikä meitä loppupeleissä aika paljon ohjaa on oma ego ja sellanen kontrollin menettämisen pelko. Sellanen valitettavan vallitseva egosentrinen ajatusmalli on nykyajan pahin syöpä. Mun yks hyvä ystävä kerran sano mulle et sil pitää aina olla kontrolli kaikesta tai se sekoo. Miks? Ei se oo edes mahdollista. Eiks ois helpompaa vaan myöntää omat heikkoutensa ja inhimillisyytensä ja koittaa kehittää niitä. Jos sen kontrollin pitää sokeesti ja tekemällä kyseenalaisia juttuja, se ei oo oikeeta kontrollointia vaan pakenemista. Elämänhallinta perustuu siihen et hyväksyy sen että kaikkeen ei voi vaikuttaa, kunhan tekee parhaansa, se riittää. Jos ei riitä, se on muiden ongelma. 

Mä kävin yks päivä terapiassa läpi yhtä mua pitkään vaivannutta asiaa, ja just ehkä vähän samanlaista mitä tos aikasemmin kuvailin. Siellä jotenki tajus et se ei oo missään vaiheessa ollu mun syy. Mä oon tehny tietysti asioita myös väärin, mut ne on pohjautunut siihen et lähtökohtasesti asiat on ollu vitullaan jostain ihan toisesta syystä. Se oli aika smuutti fiilis päästää irti sellasesta pakkomielteestä ja hyväksyä et tää meni nyt näin. Parhaani yritin. Ja sain koko hommasta kyllä paljon enemmän kun menetin. Sitä ei aina sen kaaoksen keskellä osaa arvostaa. 

Ja mä en ehkä ollu oikeassa kaikissa jutuissa, mut mitä sitten? Harva ihminen on aina oikeassa. Ja sillon kun sä luulet et sulla ei ole enää mitään opittavaa elämässä, sä oot hävinny pelin. Kaikilta oppii jotain. Toiset voi olla esimerkkinä miten ei todellakaan kannata elää tai kohdella ihmisiä ja toisilta taas saa silmät avaavia neuvoja vaan tsiigamalla tai kuuntelemalla niiden meininkiä. Ykskään ihminen ei tuu turhaan sun elämään jos sä annat niille mahdollisuuden.

Mä jouduin tässä taannoin ihan pysähtymään ja miettimään et miks mul on niin paska fiilis ja negatiiviset kelat. Vaikka kaikki on näennäisesti hyvin, välillä tulee niitä paskapäiviä. Mä kutsun niitä sumupäiviksi. Sillon vaan tuntuu et asiat kasaantuu. Ja mä tulin siihen tulokseen että ne kasaantuu siks että mä ite kasaan niitä. Asioita mun menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Jolla ei pitäis olla mitään tekemistä nykyhetken kanssa. Ja se aiheuttaa stressiä. Ja stressi ahdistaa. Syntyy noidankehä. Vanha totuus siitä, et pitäis elää hetkessä on yks fiksuimpia asioita mitä ihminen voi sisäistää. Se helpottaa sitä ahdistusta aika helvetisti. Tietysti huomisesta voi vähän huolehtia sen verran et pysyy katto pään päällä mut jos asiat on muuten hyvin, miks stressata? Ei ne menneisyyden mokatkaan mikskään muutu niitä kelaamalla vaan sä ite muutut kun kelaat sitä siinä nykyhetkessä ja miten ne mokat kasvatti sua. Se on toinen tärkeä asia, muistaa kiitollisuus. Oo kiitollinen niistä mokista. Opi niistä niin ne ei enää koskaan vaivaa sua. Tulee uusia mut se on vaan se hetki, sit on taas fiksumpi ja siitäkin voi olla kiitollinen. 

Kaiken ton stressin pohjalla on pelko. Muutoksen pelko. Pelko että menettää jotain. Se kaikki on ihan turhaa. Se että pelkää asioita joita ei edes ole tapahtunut tekee niistä helposti todellisia. Sä rakennat sun todellisuuden. Miks rakentaa todellisuus missä pelkää kokoajan jotain? Jos pahin tapahtuu ja menettää jotain mitä rakastaa, se ois tapahtunut vaikka sitä ei olis kokoajan pelännyt. Pahimmassa tapauksessa sillä pelolla sä ohjelmoit ittes menettämään sen asian. Jos elää hetkessä ja on kiitollinen siitä mitä on, sitä tunnetta ei vie pois kun se oma pelko. Sille ei vaan pidä antaa valtaa. Aina on jotain mistä voi olla kiitollinen.  Ja sit kun on kokoajan kiitollinen ne kaikki asiat sun ympärilläkin alkaa olemaan sen kiitollisuuden arvoisia. Älä pelkää muutosta. Ilman muutosta kaikki on aina samaa. Sitä samaa paskaa kannattaakin ehkä vähän pelätä. 

Pahimmassa tapauksessa sä määrittelet ittes niiden mokien pohjalta. "Koska mikään ei koskaan muutu."  No, oiskohan siinä sun asenteessa syy siihen? Koskaan ei oo liian vanha alottamaan uudestaan. Aina voi nousta jaloilleen ja hyväksyä ittensä. Maailmassa on Yin & Yang. Kaikessa on tasapaino. Jos sul on ollu paskaa pidemmän aikaa niin herrajumala siel toisel puolella odottaa jotain siistiä. Jos sä annat sille mahdollisuuden. Älä tuhlaa sun elämää. Nauti joka hetkestä, kukaan ei voi määritellä sun onnellisuutta kun sä ite. Ensimmäinen hukkaan heitetty päivä on se päivä jonka sä käytät sen pohtimiseen mitä aikasemmin on menny pieleen. Kaikki ne muut päivät sitä ennen on tuonut sut siihen hetkeen missä sä nyt olet, joka päivä on uus alku. Käytä se tänään.

Elämä on välillä pelottavaa mut sitä pohtimalla se ei siitä muutu. Kiitollisuus tappaa sen pelon ja antaa mahdollisuuden melkein mille vaan. Pelko pohjautuu myös vahvasti omaan identiteettiin

ja kiintymykseen. On pelottavaa olla täysin oma ittensä ja olla miettimättä mitä muut ajattelee susta. Mut jos sitä miettii hetken, se on ainoa tapa olla täysin onnellinen. Jos sä oot 100% sinut ittes kanssa, mikään ei voi satuttaa sua. Kiintymyskin on suuri voimavara jos se ei perustu menettämisen pelkoon. Sillon se ei ole aitoa kiintymystä, vaan sä teet sitä itsekkäistä syistä. Onnea ei voi saada toisesta ihmisestä vaan se pitää ensin löytää itsestä. Vasta sitten voi kiintyä rehellisesti toiseen ihmiseen. Sillon se vuorovaikutus on sitä että molemmat saa siitä saman verran. 

Ja se on se avain onneen.

Tätä kirjoittaessa soi:

KATHARSIS

http://theunboundedspirit.com/scientific-experiments-prove-thoughts-intentions-can-alter-physical-reality/

Mun on pitäny kirjottaa tästä jo pidemmän aikaa, mut se on jotenkin jääny. Tänään mä törmäsin pitkästä aikaa tohon ylläolevaan juttuun ja se on vaan niin vahva et pakko fiilistellä. Kerrankin sillä, mitä mä aina paasaan on tieteellistä todistusarvoa. Hyvä ja paha energia on oikeesti olemassa. Näkymätön maailma on ihan yhtä todellinen kuin se mitä voi joka päivä koskea tai tuijottaa telkkarista. Se on vaan helppo unohtaa kun aina jos ahdistaa voi pelata Flappy Birdiä tai lähtee bisselle. 

Kaikki energiat kasaantuu. On paljon itestä kiinni minkälaista energiaa haluu vetää puoleensa. Millon sulle on tullu parempi mieli kun oot huonolla tuulella ajatellut lisää paskaa ja ollut negatiivinen? Ei koskaan. Hyvänkin fiiliksen voi pilata murehtimalla liikaa. Sitä mitä on jo mennyt tai sitä mitä voi tapahtua. Pitäis elää hetkessä.

Mun käy aina sääliks ihmiset, jotka huokuu pahaa energiaa ja negatiivisuutta. Oon tullu sille tosi herkäks nykyään, tuntuu et sen aistii kun jollain on paha olla. Eikä sitä edes tarvii valitettavasti aistia. Se paistaa kilsan päähän. Sellasille ihmisille ei oo mitään järkeä olla vihanen, sillä se vaan vahvistaa sitä negatiivisuutta. Pimeydellä ei voi poistaa pimeyttä vaan siihen tarvii aina sen valon. Jos hetken miettii omia toimintatapojakin on aika helppo huomata että ne negatiiviset sanat mitä välillä tulee sanottua johtuu aina siitä et ei ite oo hyvä fiilis. Tai sit sitä automaattisesti lähtee mukaan jos se jolle puhuu, huokuu huonoa energiaa. Pitäis olla vahvempi. Jos sä päätät olla onnellinen, näät kaikessa positiivista ja nautit siitä että elämä on oikeestaan aika siisti juttu, sitä ei kukaan pysty sulta viemään pois. Parhaassa tapauksessa se tarttuu niihin nillittäjiinkin.

Niinkuin varmaan kaikki muutkin, oon itekin usein syyllistynyt siihen että jos mulla on ollut paska fiilis, sitä on ihan ajattelematta tullut levitettyä muihinkin. Kaikilla on paskoja fiiliksiä ja ne tarttuu helpommin kun klamydia Pattayan yössä. Oma vastuu siitä että ilmapiiri ei ole paras mahdollinen pitäis aina muistaa. Jos ei ole mitään positiivista annettavaa keskustelulle, on parempi olla hiljaa. Siinä hiljaa ollessa voi vaikka miettiä jotain positiivista sanottavaa. Yks hyvä läppä tai kaunis sana niin helvetin usein sitten kumminkin laukaisee sellasen tilanteen ja siinä muistaa et toi on mulle rakas ihminen, ei mikään vastustaja jonka pitää olla väärässä ja mun oikeassa.

Tällasta tänään, viikonloppu oli aika puhdistava kokemus ja korreloi aika suoraan siihen miks mä kirjotin tästä aiheesta tänään. Tuli itkettyä ja naurettua ja tajuttua asioita. Sitä mikä on tärkeetä ja mikä tekee tästä elämästä sen suuren seikkailun minkä sankareita me jokainen ollaan. Tänään alkaa uus viikko ja tuntuu et alkaa ihan uus mahdollisuus myös. Puhtaalta pöydältä. Puhdistautua voi meditoimalla ja löytämällä henkisen yhteyden johonkin suurempaan voimaan. Sen voi tehdä löytämällä Jeesuksen. Tai Saatanan. Sen voi myös tehdä ryyppäämällä ja riitelemällä rakkaimpien ihmisten kanssa niin kauan että tuntuu että mikään ei enää voi satuttaa. Kaikki on vain inhimillistä ja se miten asiat ottaa vie sut sinne mihin sun pitäiskin päästä. Kaikesta pitää ottaa irti ne oikeat asiat. Ja mul on tänään tosi hyvä fiilis. 

Mä lähen nyt studiolle koska mä rakastan sitä enemmän kun mitään muuta. Ja elämässä tärkeintä on rakkaus. Tee sitä mitä sä rakastat niin sä oot onnellinen. Olkaa kilttejä toisillenne ja arvostakaa niitä ihmisiä jotka on teidän elämässä siitäkin huolimatta että jokainen meistä on välillä vähän mulkku. Ne on teidän elämässä syystä. 

Pitää vaan muistaa kastella niitä kukkia välillä. 

MUSTA PAAVI X .TEBIAN

Hei rakkaat lukijat! Turkista imastu kohtis läävä rusketus ja mieli tekis lähteä takas johki lämpimään, tääl on vielä vähän liian kylmä mun makuun. Viikon päästä mul on talviloma. Jos saan jonku völjyyn joku nopee kärtsäysreissu vois olla viel paikallaan ennen vappua.

Pakollinen turistikuva Düdenin putouksilta. Mä venasin kokoajan millon pari kääpiöö ja pitkä velho tulee sormuksen kans sekoilee tuolt nurkan takaa.

Mutta, sitä ennen; Syy miks tääl on ollut vähän hiljasempaa lähiaikoina tulee virallisesti julkiseksi pääsiäisenä. Tarkemmin sanottuna ens keskiviikkona. 

.TEBIAN X MUSTA PAAVI -kollaboraatio on vienyt jonkun verran tässä aikaa ja resursseja ja ollaan myös istuttu studiossa suht pitkiä päiviä, mut keskiviikkona tulee pihalle .TEBIANIN uus paita ja me ollaan messissä siinä meidän uuden biisin muodossa. Paitoja saa keskiviikosta lähtien tebianstore.comista ja meiän biisin "DYSTOPIA" voi lataa sieltä myös jos siltä tuntuu. Se on myös samalla eka teaseri meiän levystä jota täs viimeistellään ja koitetaan kesällä puskea ulos. Sellasta lepposta kesämusaa ihmisvihasta ja maailmantuhosta jota on sit kiva kuunnella kun ilmastointi ei toimi aamudösässä. 

Ens keskiviikon kokemus tulee olee monille suunnilleen tällanen.

.TEBIAN X MUSTA PAAVI 16.4.2014

PERHOSEFEKTI

Elämä on täynnä valintoja. Hyviä ja huonoja. Joskus joku hyvältä tuntuva asia voi paljastua paskimmaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi pitkässä juoksussa. Vastaavasti joku satuttava asia voi olla suurin siunaus mitä sun kohdalle osuu. Näiden mahdollisuuksien valtameressä pitää sitten purjehtia parhaansa mukaan. Ehkä elämässä onkin hienointa että mikä tahansa asia voi oikeastaan johtaa mihin vaan lopputulokseen. Se on vaan omasta asenteesta ja siitä, miten asioihin suhtautuu, kiinni. 

Perhosefektihän virallisena terminä tarkoittaa sitä että on oletus, että perhosen siiven isku voi saada aikaan myrskyn maailman toisella puolen. Popkulttuuri on kumminkin romantisoinut sen tarkoittamaan sitä että periaatteessa pienelläkin muutoksella voi olla valtavat seuraukset. Mä en oo vielä päässy siihen että mä kelaisin että mun roskien lajittelu himassa pelastais meidät tulevalta ilmastonlämpenemis-dystopialta, mut ajatuksena se menee just noin.
Mä pidän koko perhosefektiä nimenomaan hieman maanläheisempänä, ja mulle se merkkaa sitä että pienet asiat vaikuttaa välillä paljonkin ja omaan kohtaloonsa voi vaikuttaa vielä silloinkin kun luulee et kaikki on menetetty. Yleensä just sillon tapahtuu joku pikku juttu, joka muuttaa asioiden kulun. Universumi vastaa oudoilla tavoilla. Asiat ei aina mee niinkuin haluaa, mut mä uskon vahvasti siihen et sä oot kokoajan siinä tilanteessa missä sun henkisen kasvun edistämiseksi pitäiskin olla. Ne ongelmat on tavallaan mittatilattu meille kaikille. Ne vaan tulee mitä oudoimmissa muodoissa ja tilanteissa. Se on sitten itestä kiinni jääkö siihen paskaan jumittamaan vai antaako itelleen luvan tehdä asioille jotain. Yleensä samat ongelmat toistaa itseään siksi, että niitä ei alunperin ole käsitelty millään tavalla. Tai ainakaan kunnolla. Onhan se nyt hyvä fiilis jos sul on joku toistuva ongelma ja jossain vaiheessa sä huomaat että se ei enää ole missään määrin ongelma. Sit voikin keskittyä seuraavaan ongelmaan. Elämä on jännää.

Parhaimmillaan perhosefekti toimii suorassa kanssakäymisessä. Sä meet puhumaan sporassa masentuneen näköselle tytölle ja se ei siitä kiitollisena illalla tapakaan itteään. Tosi kliseinen esimerkki mut jotenki toimiva. Jos jaksaa googletella, tollasia tarinoita on maailma pullollaan. Ei nyt ehkä sporasta, kun suomalaiset ei kukaan puhu toisilleen mut jostain muualta. Pienillä sanoilla voi kumminkin muuttaa paljon, jollekin pelkkä hymy voi merkata koko maailmaa. Pitää muistaa että vastaavasti ilkeys vie koko hommaa väärän suuntaan ja yhellä harkitsemattomalla lauseella voi ajaa itsensä aika vittumaisiin tilanteisiin pitkänkin ajan päästä. 

Se on siis sattumaa, johon voi ite vaikuttaa.

Ei tarvii paljon edes kelata kun miettii miten perhosefekti vaikuttaa omaan elämään. Miten usein sitä miettiikään et oonpa nyt tilanteessa jossa en vuos/kuukaus/viikko sitten olis kuvitellut olevani ikimaailmassa. Ne on aika absurdeja tilanteita mut jollain tapaa niistä tulee tosi hyvä mieli. Välillä masentuneena tulee sellanen fiilis et kaikki menee kokoajan samaan suuntaan, ihan sama mitä teki. Pitäis muistaa et sillon voi vaikka laittaa kengät jalkaan ja oven ulkopuolella odottaa seikkailu missä lähes mikä tahansa on mahdollista. Mäkin kirjotan tällä hetkellä tätä postausta Turkista, jossa oon ihmisen kanssa jota en edes vuos sitten tuntenut. Siinä välissä ehti tapahtua kaikenlaista ja se kaikki johti mut tänne. Jos me ei oltais tavattu, oisin jossain muualla ja mun elämä ois täysin erilaista. Pienet asiat siis vaikuttaa pitkässä juoksussa uskomattoman paljon.

Syy miks mä tätä aloin skrivaamaan ei sinäänsä liity mihinkään sen kummempaan. Jotenkin kaikki aika on tuntunut menevän musan tekemiseen, ja ihan kiva välillä kirjottaa tännekin. Lähiaikoina on sattunut niin paljon kaikenlaista mitkä pienillä muutoksilla ois voinu mennä täysin toistepäin, tuntu jotenkin luontevalta kirjoittaa siitä. Joka päivä on uus seikkailu ja vaikka sitä yleensä herääkin seuraavana aamuna himasta, skideillä odottamattomilla muuttujilla sitä voi löytää ittensä vaikka mistä. Ja se on parasta. 

Kirjottaisin tähän jotain hauskaa turkiks, mut en mä osaa. En mä tajuu täällä mistään mitään. Siistii.

APRILLIPÄIVÄ

Mietin pitkään et duunaisin jonku aprilli-källin teille, rakkaat lukijat. En keksinyt kumminkaan mitään mikä olis täyttänyt mun perfektionistis-narsistisen vaatimustason. Enkä mä tiedä onks ne edes hauskoja. 

Oon ollu vähän huono skrivaamaan lähiaikoina mut me nauhotetaan meiän levyä ja siihen menee kaikki mun henkinen pääoma tällä hetkellä. 

Lupaan taas pian antaa itsestäni ulos kirjallistakin substanssia, äänikin alkaa kohta olla jo rääytty studiolla paskaks.

Hämeenlinnassa on muuten aina parempi keli kun stadissa. 

Ja halvemmat pizzat. 

Muuten se on aika perseestä.

Stam1na on melkeen parempi ku Musta Paavi: