MUSIIKKI, TISSIT JA BONO

Musa voi viedä sut eri mestoihin ja vaikuttaa sun keloihin tosi voimakkaasti. Yks sattumalta kuultu biisi voi muuttaa sun koko fiiliksen. Viedä sut ajassa taaksepäin tai saada toivon heräämään jostain mitä haluis tapahtuvan. Joskus vaik sporassa voi kuulla jonku äänen mikä on vähän sama kun joku sointu jossain biisissä minkä olit jo unohtanut. Ja sit se biisi on taas sun elämässä. Miten siistii. Vähän sama kun joku mimmi kävelee sun ohi ja sil on samaa hajuvettä mitä sil sun kesäromanssilla oli 3 vuotta sitten. Sillon ku kaikki oli yhen viikonlopun maailman siisteintä. Matkustaminen ajatuksissa on välillä siistimpää kun fyysinen reissaaminen. Ja aika paljon halvempaakin. 

Elämältä saa paljon enemmän kun antaa mahdollisuuden kaikelle. Mäkin oon joskus nuorempana ollut tosi kiinni siinä ajatusmaailmassa et mun musiikkimaku on jotenkin parempi tai tärkeempi kun jonku toisen. Oon saattanut laukoa hyvinkin urpoja kommentteja jostain yhtyeestä, perustamatta niitä oikein mihinkään konkreettiseen. Edelleen mun on vaikea päästä yli siitä et U2:sen Bono on vaan ihan uskomattoman ärsyttävä. Mut mä yritän. Saleen se on ihan ok äijä. 

Okei, Bono on näköjään siis mun suomalaisen katkeruuden ja kateuden viimeinen fyysinen ruumiillistuma. Ja jollain tapaa kateuteen kaikki heittaus perustuu, myöns sitä itelleen tai ei. On helppo huudella et vittu miten ärsyttävä pelle, mut jos hetken miettii miks tollasta ikinä sanois jostain ihmisestä jota ei tunne, ehkä ne oikeat syyt tulee esille. Ooksmä vittu kateellinen Bonolle? Aika noloa. Ei se oo mulle mitään tehny. Se vaan ärsyttää mua. Käytän tänään illalla vähän aikaa itsetutkiskeluun. Tuijotan Bonon kuvia ja mietin, "Miksi musta tuntuu tältä?" 

Musiikki on yks syy miks elämä on niin siistiä. Ei oo mitään siistimpää kun nousta lavalle ja purkaa koko sydämestään niitä biisejä mitä on ite duunannu ja mitkä on osa sua. Jopa pelkästään se et paskana päivänä raahautuu treenikselle on välillä yllättävän terapeuttista. Harvemmin sieltä tulee ainakaan huonommalla tuulella bäkkiin. 

Ollaan jauhettu meiän kitaristin kanssa paljon siitä miten onnellisia me ollaan et digataan hevistä. Ja nimenomaan black metalista. Tää kuulostaa varmaan tosi lapselliselta, mut mua oikeesti harmittaa niiden puolesta jotka ei löydä siitä sitä samaa kauneutta. Vittu oikeesti mitkä fiilikset hyvästä bläkkis-biisistä voi parhaimmillaan saada. 

Samainen kitaristi sano mulle kerran, "Black metalin pitää kuulostaa siltä et haluu kuolla."  Toi on vitun hyvin sanottu, haha. Mut on siin se toinenki puoli. Se kaunis. Se, minkä takii sä haluut elää. 

Ja mä en todellakaan väitä et metalli ois ainoota oikeeta musaa ja kaikki muu on paskaa. Hävettää et joskus ehkä olin tota mieltä.  Kaikki musa on jees. Tälläki hetkellä mä kuuntelen Demi Lovatoo ja tää on ihan vitun kova. Mut se jos mun playlistillä tulee putkeen Bäkkäreitä ja Nargarothia ja molemmat on yhtä kovia, on ihana lahja. Ja oon siitä tosi kiitollinen. 

Ja miten vahva yhteys tulee siitä, kun joku haluu soittaa sulle jonku biisin ja sit se on sunkin mielestä maailman paras? Ku teil menee samaan aikaan iho kananlihalle. Se kun sä kuuntelet sitä biisiä ja kaikki menee siinä just niinkun pitääkin, et muuttais mitään. Ohan se aika voimakas kokemus. Mä en oikein ehkä just ton takia oo ymmärtäny ikinä niitä spedejä jotka "pihtaa" hyviä bändejä ja alkaa dissaamaan heti kun suuri yleisö löytää ne. Aika terve lähestymistapa. Musiikin tarkotus on yhdistää. Musa tekee kaikesta parempaa.  

Kelatkaa miten paljon siistejä artisteja mahtuu maailmaan? Toiset saa äänensä kuuluviin maalaamalla ristin väärinpäin otsaan ja toiset näyttämällä tissit. Must molemmat on erittäin ok. 

Mä sain heti kommenttia kun mun edellisessä postauksessa ei mainittu tissejä. Siks ne oli tossa otsikossa, olen pahoillani harhaanjohtavasta mainonnasta. Joku päivä mä teen postauksen pelkästään tisseistä. Ne on kumminkin maailman siistein asia. 

Löysin muutaman ihan coolin quoten Bonolta. On se ihan jees.