EKSISTENTIALISMI + NUMEROLOGIA = VÄHÄN HUKASSA 2013

Näin vuoden vikana päivänä on hyvä kelailla mennyttä vuotta vähän kattavammin. Vuosi 2013 alkoi osaltani sillä että heti 1. päivän aamuna olin kipeä kuin Fukushiman delfiini. Mietin jo sillon et epäonnen luku alkoi just niinkun pelkäsinkin. Kaikki on tietysti omista keloista kiinni ja uskon et jollain tapaa myös ohjelmoin jo sillon koko vuoden menemään perseelleen. Joka tapauksessa alkuvuosi meni tietynlaisessa euforiassa, tapasin ihania ihmisiä ja pitkästä aikaa jopa nautin elämästä. Puol vuotta sinkkuelämää takana ja uuden vuoden mukana tuli uudet mahdollisuudet. Kaikki oli hyvin. Sitten jotain tapahtu. Aloin taas ohjelmoinaan itselleni huonoja fiiliksiä. Näin ja rakensin itselleni ongelmia sinne, missä niitä ei ollut. Asiat oli liian hyvin enkä voinut hyväksyä sitä että olin onnellinen. Tarvitsin paskaa että voisin taas nauttia jostain. Aika tyhmät kelat näin jälkikäteen ajateltuna. 

Mä oon usein jääny itelleni kiinni siitä että elän mun elämää pohtien jotain mennyttä tai odottaen tulevia asioita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, se on kaikista helpoin tapa olla onneton. Koko ajan ympärillä aukeaa mahdollisuuksia ja tilanteet tulee eteen silloin kun niitä vähiten odottaa. Jos sillon miettii että oispa kiva olla jo siellä lomalla tai että oispa tänään yhtä hauskaa kun sillon kerran juhannuksena, kaikki menee ohi. Mennyt on mennyttä, sitä ei enää koskaan saa takas. Kaikki on kiinni siitä miten suhtautuu asioihin. Jos miettii jatkuvasti että jotain ois pitänyt tehdä toisin, se ei kumminkaan muuta sitä mitä on tapahtunut. Se opetus on siellä sen takia että sä oppisit siitä jotain, et jäis kiinni siihen vaan kasvaisit, et tekis enää uudestaan niin. Ei myöskään saa liikaa odottaa tulevaa. Jos on jotain kivaa tulossa, se kyllä tulee sieltä, mut jos vaan jää odottamaan sitä, se aika siinä välissä menee ihan hukkaan. Mikä estää että se väliaikakin vois olla sun elämän siisteintä? Ei oikein muu kuin oma asenne ja suhtautuminen. 

Uus vuos on aina aikaa millon pitäis luvata kaikkea. Ennenkaikkea itselleen. Mä oon aina edenny elämässä silleen et meen kaks askelta eteenpäin ja yhen taakse. Se on mun tapa liikkua. Mä tarviin niitä mokia et pääsen eteenpäin. Muuten mä ylpistyn liikaa ja luulen et mä oon Jumala. Joskus mä jopa tarviin aika monta askelta taaksepäin jos meinaa paketti hajota. Se aina herättää. Pitäis tietysti pyrkiä välttämään samoja mokia ja niin mä oon tehnytkin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mä yleensä kyllä opin kerrasta. Ja kun siitä mokasta päästää irti ja huomaa että jotain kehitystä on tapahtunut, se on muuten aika hyvä fiilis.

Tietenkin toivon et elämä ei aina olis niin vuoristorataa. Ois mukavaa vaan lillua elämässä eteenpäin sellasessa tyynessä myötäisessä eikä huolehtia mistään. Mut se ois myös ihan saatanan tylsää. Mä tarviin tän tekstin tuottamiseen ja musan tekoon tunteita, se vaan menee niin. Ja mä myös saan pienistä asioista paljon. Vastaavasti tosi pienet jutut saattaa vaikuttaa muhun negatiivisella tasolla vahvemmin kuin johonkin toiseen. Mut edelleen, mieluummin ne ääripäät kun tasanen junnaus.

Mun mielestä sellasta lupausta mitä ei voi pitää ei kannata tehä. Ei edes itelleen. Jos sä lupaat et alat treenaa nyt alkuvuodesta hulluna ja sit et pystykään pitämään sitä, se masentaa. Lupaa mieluummin yrittää. Ja jos vähän ajan jälkeen alat lipsumaan. Yritä uudelleen. Ota pari päivää breikkiä ilman tunnontuskia ja kato sit jos tekis mieli taas mennä. Mä oon elämässäni tehny muutaman lupauksen mitä en sit syystä tai toisesta ookaan pystynyt pitämään. Ja se on ihan kamala fiilis. Mä pystyn kyllä elämään sen kanssa, pitää antaa itelleen anteeksi,  mut se et joskus se voi myös vaikuttaa muiden elämään. Luottamuksen menetys on yks sellanen asia mitä ei vaan saa oikein koskaan takas. Vaikka mä kuinka kirjotan tänne rakkaudesta, suvaitsevaisuudesta ja hyvän kierrättämisestä, itsekkyys, omahyväisyys ja egoilu on kaikki osa mua. Ne pitää vaan hyväksyä osana sitä kokonaisuutta mikä rakentaa loppupeleissä ihan hyvän ihmisen. Omia vikojakin pitää rakastaa ja kaikki kasvattaa. On tosi avartavaa huomata että joku toimintamalli on ollu ihan väärä ja sit korjata se. Näitä lisää vuonna 2014.

Tänä vuonna mä käytin useaan otteeseen tekosyynä että nyt on mun epäonnen vuosi. Syytin myös syksyä ja muita ihmisiä. Tosiasiassa taisin itse olla syypää kaikkeen. Ens vuonna en voi enää paeta numeron taakse. En malta odottaa. 2014 on ohjelmoitu mulle parhaaksi ikinä. Ens vuonna mä lupaan yrittää. Ja yritän niin kauan et voin katsoa itteäni peilistä ja näyttää tyytyväisenä body-peukkua.

Tätä kirjoittaessa soi:

BÄNDITREENIT

Silläkin uhalla, et toistan itteäni, musa on maailman siistein juttu. Pelkästään se et raahautuu treenikselle vaikka ois mitkä fiilikset, pelastaa poikkeuksetta sun päivän. Vittu siit tulee hyvälle tuulelle. Pääsee nollaamaan kaiken ja vaan luomaan jotain. Sydämestä. Tai antaa itestä ulos jotain aitoa. Taidetta. Kauneutta, vihaa ja rakkautta. Kaikki samassa paketissa. Tosi terapeuttista. 

Me ei olla käyty treenaa viime tammikuun jälkeen. Joskus vaan pitää ottaa etäisyyttä kaikkeen. Ja jos viidestä jätkästä tuntuu kollektiivisesti siltä, et nyt ei jaksa, ni sillon se on varmaan ihan hyvä olla pakottamatta. Ei mul oo kertaakaan tullu ees mieleen et meiän bändi silti vois hajota. Onneks suomalaiset on niin urpoja muutenkin et tollanen vuoden tauko on ihan normaalia. Kuhan niit ei tuu liikaa. Toi oli eka. Ja varmaan myös vika. Pakko sanoo et se fiilis tulla takas treenikselle ei ollu vuodessa muuttunut mikskään. Ehkä jopa vahvistunut. 

Syy siihen et me taas alettiin treenaa on et meil on keikka 5. päivä. Muuten toi tauko ois varmaan venyny viel pidemmäks. Mut ihan hyvä et ei venyny. Ja ollaanhan me käyty Hämeenlinnassa ja Espanjassakin asti duunaamassa uutta musaa täs välissä mut se yhteistreenaus vaan on jääny. 

Rumpali meiltä tippu pois ton tauon aikana, mut sekin meni ihan yhteisymmärryksessä. Vähän jännittää et miten menee uudella rumpalilla ja vuoden treenaamattomuuden jälkeen, mut tavallaan se on siinä just se siisti juttu. Pikku kuumotus tuo sen tarvittavan potkun ylittää ittensä. Niinkuin kaikessa elämässä. 

Meiän uus rumpali ei oo siis koskaan soittanut tai varmaan ees kuullut yhtään meiän biisiä. Keikka on tasan viikon päästä. Nyt on kahet treenit alla. Ehkä viel saman verran edessä. Vähintäänkin mielenkiintoista. Ekojen treenien perusteella olin pelokkaan toiveikas, tokien optimistisen innoissani. Ens treenit on varmaan jo aika timanttiset. Sit onkin varaa mokaa kenraaliharjoitus niin saa sen tarvittavan kuumotuksen ennen keikkaa. 

Bändi on vähän niinkuin perhe. Ja tässä perheessä on se ero et mä en kerrankin oo se lapsellisin. En ainakaan myönnä. Joku tästä perheestä saattaa olla eri mieltä. Pysyn silti väittämäni takana. Eikä se edes oo musta huono asia jos on lapsellinen. Ainakaan bändissä. Siihenhän se tavallaan kaikki perustuu. Kaikki bändit on vähän kun pikkupoikia, ainakin rundilla. Sekin on irtiotto kaikesta normimeiningistä ja parhaimmillaan siistein asia maailmassa. Bändissä riidellään samalla tavalla kuin muissakin perheissä, ja niin sen pitää ollakin. Jos millään ei oo mitään väliä, niillä ihmisilläkään ei ole mitään väliä. Musiikki syntyy tunteista. Olkoon se sit siitä et vihaa sitä vitun kitaristia sillä hetkellä tai siitä et olipa kiva sopia toi riita ja tää onkin ihan siistiä taas. Ilman tunteita ei oo musiikkia. Tai on ehkä Idolsissa. 

Anyway, on niin hyvä fiilis olla taas takas treenaamassa. Intohimoja ei saa ikinä unohtaa tai jättää tekemättä jonkun tekosyyn varjolla. Jos joku asia on saanu sut joskus hymyilemään se on jo kova juttu. Vaik menis 10 vuotta, tee se uudestaan jos on mahdollisuus. Mahdollisuus minkä jättää käyttämättä on vaan tuhlattu tilaisuus. Ja tuhlattuja tilaisuuksia kasaamalla tulee tuhlattu elämä. 

5. päivä Loosessa me rokataan niin saatanasti et ei oo koskaan rokattu. Tulkaa tsiigaa jos siltä tuntuu. Kaiken lisäks me näytetään livenä vitun hyvältä.  Ehkä meiän keikalle tulo muuttaa sun elämän kun tapaat jonkun siistin tyypin tai tuut vaikka vahingossa raskaaks. Elämä on silleen jännää. Koskaan ei tiiä. Tai jotain, ehkä mun pointti vähän katos. Toivottavasti kukaan nyt ei kumminkaan tuu paksuks, ellei sit oo haaveena että esikoinen saa alkunsa bläkkis-keikan takahuoneessa. Koht on uusvuos. Ei tunnu siltä kun mä juhlin sitä tääl blogissa jo pari viikkoo sit. Hyvää sunnuntaita kaikille, muistakaa ehkäisy!

Tässä linkki eventiin, mukana myös VANITY BEACH

https://www.facebook.com/events/551696014914334/?fref=ts

Tätä kirjoittaessa soi:

JOULUN TAIKA

Joulu on jännä juhla. Yhen päivän ajan rikkinäisetkin perheet kokoontuu kasaan ja ainakin koittaa tulla toimeen. Sotiakin on keskeytetty joulun takia. Mikä siitä tekee niin erikoisen? Eikö pitäis pyrkiä siihen että joka päivä ois samanlainen? Musta ois kiva että joka päivä vois lähetellä sydämiä ja kertoa että joku on tärkeä. Miks pitää olla erikseen joulurauha? Eiks pitäis pyrkiä siihen et ois rauha aina? 

Jouluna tulee usein hyvän joulun toivotuksia ihmisiltä, joiden kanssa ei muuten oo missään tekemisissä. Jos mä lähettäisin sellaselle ihmiselle jonain random-päivänä et: "Moi oot mun ajatuksissa tänään.", niin se olis tosi outoa. Meille molemmille. 

Ehkä mä mietin tätä vaan kun kaikesta urheudestani huolimatta, eilen illalla se iski et mä oon jouluaaton yksin. Vaik se on vaan päivä. Mut vittu silti. Mul on tosi ulkopuolinen olo. En ees muista miks joskus pari kuukautta sit sanoin et en tuu Espanjaan jouluks. Nyt kaduttaa. Onneks tääl on meitä muitakin. Nään rakkaita ihmisiä illemmalla. Nyt pitää vaan tsemppaa kissojen kanssa muutama tunti. Ehkä syön jätskiä sohvalla ja katon Sinkkuelämää. 

'

Mä en edes löydä parillisia sukkia joista ei ois toisessa reikä. Mitäköhän pikku-José murehtii taifuunin tuhoamassa kotikylässään? Mä en ehtinyt aamulla Alkoon koska nukuin mun pehmeässä sängyssä liian hyvin. Ja se on musta ongelma. Mul ei oikeesti ole yhtään elämää pysäyttävää ongelmaa, pitäis muistaa se.  

Tällasta tänään, vähän outo olo ja oudot kelat. Eiköhän se tästä kun saa vertaistukea illalla. Oikein hyvää joulua kaikille, ei ollu tarkotus masentaa ketään! Ohan joulu ihan paras päivä, mut sitä vaan et se fiilis vois kantaa ne 364 päivää siinä välissäkin. Rakkautta kaikille tutuille ja tuntemattomille!

Ainiin, adoptoin norsun Afrikasta. Kerron siitä vähän myöhemmin kun saan ne paprut! 

Tätä kirjoittaessa soi:

POHDINTOJA

Puhutaan taas vähän ajatuksen voimasta.

Loppupeleissä meidän aivot on vaan vastaanotin, joka on yhteydessä siihen kaikkeen mitä kutsutaan universumiksi. Siihen mitä ei voi käsin kosketella, mut on yhtä todellista kuin tää näppis millä mä tätä tekstiä tuotan. Tavallaan kaikki mahdollisuudet on kokoajan olemassa ja on vaan itestä kiinni mihin haluu tarttua. Pitää vaan ite päättää. Jokainen meistä on vaan palanen tätä todellisuutta joka on materialisoitunut ihmishahmoon. Pieni ihminen tällä pallolla joka kiitää vitun kovaa pitkin mustaa tyhjyyttä mistä kukaan ei oikein tiedä mitään. Siinäpä pohdittavaa nukkumaan mennessä. Mä aina välillä mietin et jos ei olis mitään. Siis ei yhtään mitään. Ei edes tyhjyyttä. Silleen et joku vaan vetäis piuhan irti kaikesta. Ei pimeyttä, ei valkosta valoa. Sellasta tyhjyyttä mitä ei voi edes kuvitella. Se on jotenki niin iso kela, et sattuu aivoihin. Yksin sängyssä maatessa välil oikein vituttaa kun ihmisaivojen kapasiteetti on niin rajallinen et noista keloista ei saa silleen kiinni kun haluis. Tai sit mä oon vaan tyhmä. Mut selitäpä ite mulle vaikka elämän tarkotus. Mul on kyl aikaa sille kapakkakeskustelulle. 

Ja joo, aina ei todellakaan oo helppoa. Välillä vastoinkäymiset tuntuu ylitsepääsemättömiltä ja koko olemisen ihana kepeys tuntuu lyijyrepulta selässä, mut jos hetken kelaa niin kaikki asiat pystyy ajattelemalla positiivisesti muuttamaan ainakin vähän mukavammiks itelleen. Miten usein se tyyppi joka leikkaa sun eteen jonossa vituttaa sua vuoden päästä? Ehkä sillä on siihen hyvä syy tai sit se on vaan kusipää. Se maksaa sun elämästä pari minuuttia ja sen parin minuutin takia sä voit vaikka törmää liukuportaissa sun elämän rakkauteen. Sit sun tekis mieli halaa sitä kusipäätä. Kaikki on omista keloista kiinni.

Jouluostoksillakin juostessa sitä kollektiivista vitutusta vois leikkaa saksilla. Joka paikassa joutuu jonottamaan ja se joulumieli on monilla lievästi sanottuna kadoksissa. Jos hetken miettii, niin jouluaattona niitä lahjoja avatessa se vitutus on kumminkin jo unohtunut. Miks siis turhaan pilata enempää omaa päivää? Se on kaikille sama.

Einstein sanoi aikoinaan et mielikuvitus on tärkeempää kun tietotaito, ja mä oon ihan samaa mieltä, koska mielikuvituksestahan kaikki lähtee. Jokaisen keksinnön on joku kuvitellut päässään ennen kun se on konkretisoitunut meidän eteen materiaksi. Taas kerran, mahdollisuudet on rajattomat. Mä uskon vahvasti siihen että kaikki avaimet ja ratkaisut on tuolla jossain, niihin pitää vaan saada yhteys, ja kun aika on sopiva, joku saa kiinni jostain kelasta ja keksii seuraavan jutun, minkä avulla me mennään taas ihmisinä ja ajattelevina olentoina eteenpäin. Ne kaikki ratkaisut on siellä, pitää vaan virittäytyä sille taajuudelle ja ottaa ne vastaan.

Mä uskon vahvasti intuitioon. Se on mukana mun kaikissa keloissa. Välillä mä luotan siihen jopa aika sokeesti. Sillon vaan tapahtuu parhaat asiat. Jos susta tuntuu siltä, luota siihen. Carpe diem. YOLO. Se on vähän kun kuudes aisti. Kuumottavaa. Kaavoihin kangistumalla ei oo ikinä tapahtunut mitään mullistavaa. Jokainen suuri asia on ollut joskus idea jonkun päässä, ja siks et se on uskonut siihen, se on tapahtunut. "Hei kundit, mul ois tällanen idea.." Ton on varmasti moni kuullut vaikka alottelemassa jonkun sohvalla. Noilla ideoilla muutetaan maailmaa. Okei, usein noilla ideoilla mennään tissibaariin sikailemaan, mut onhan sekin siistiä. Intuitio.

Think outside the box.

Yksinkertaisuudessaan toi on just sitä mitä kaikkien pitäis tehdä. Haastaa ittensä ja mennä tuntemattomaan niinkuin Star Trekin miehistö Enterprisen puikoissa. Omalla turvallisuusalueella on just sitä, turvallista. Pienet riskit tuo suuret palkinnot. Suuret riskit tuo sit jo jotain ihan muuta. Tai sit tulee turpaan. Mut sit pitää nousta ylös ja yrittää uudestaan. Ikinä ei saa luovuttaa. Mitä järkeä siinä olis? Haluutsä olla turisti sun omassa elämässä vai ehkä tehä siitä siisteimmän mahollisen leffan missä sä oot ite pääosassa? On ihan oma päätös onks se sit pornoleffa vai jotain muuta. 

Moni hieno asia on jäänyt vaan ajatukseksi siitä yksinkertaisesta syystä että pelkää. On se sitten uuden pelkoa tai pelkästään klassista epäonnistumisen pelkoa. Tavallaan siitä pitäis ammentaa, sekin on voimavara. Pelko tarkottaa sitä että jotain isoa on tapahtumassa, jotain mikä voi muuttaa niin paljon että se on kuumottavaa. Taas päästään siihen että meidän ego ohjailee sitä, miten me katsotaan maailmaa ja meidän suhtautumista siihen. Ego pitäis jättää kokonaan pois tästä yhtälöstä, mutta herrajumala se vaan on vaikeeta. Joku päivä me kaikki selätetään se, kun yks tekee jotain, sillä esimerkillä kaikki voi tehdä saman. Me ollaan kaikki yhtä ja jokaisella on potentiaali ja samat resurssit muuttaa kaikki mitä ikinä haluu. Okei, tietysti yksityiskoneessa on helpompi hymyillä kuin selviytymisasemalla, mut jos kaikki puhaltaa yhteen hiileen me voidaan tehdä tästä parempi paikka kaikille. Samaa tähteä se yksinäinen miljonääri ja Pietarin katupoikakin saattaa tuijottaa.  

Hyvää vitun joulua kaikille täältä jouluruuhkasta! 

KAMPEN MOT GUD OG HVITEKRIST ER I GANG

Mä kuulin eilen maailman kaikkien aikojen parhaan black metal-biisin livenä. Mother North ei pettäny tälläkään kertaa. 

Eilen oli siis Satyriconin keikka, ja mun on ihan pakko vähän hehkuttaa. Meinasin kirjottaa et antakaa mun kerrankin kirjottaa jotain jäbien juttuja, mut eihän tää ees oo. Satyricon oli mun nuoruudessa yks maailman siisteimmistä bändeistä. Ne osas yhdistää sellasen alkukantasen vihan ja melodiat ehkä paremmin kun kukaan. Sit ne teki ainakin jossain määrin Metallicat. Mut ei onneks niin pahasti. Niillekin kävi niin et tytöt alko tykkää. Ehkä meiänkin bändille käy joskus niin. Jos mä oisin menny kymmenen vuotta sitten kattomaan Satyriconia, siel ei ois ollu varmaan yhtään mimmiä. Eilen mä olin meiän seurueen ainoa miespuolinen edustaja. 

Tällaseks mun rakas Satyricon on menny. Paitsi et tääki on vitun kova.

Mä otin muutaman kuvan, voin laittaa esimerkkinä yhen, mut muuten en oo postaamassa niitä tänne. Mun miehekkään vaaleanpunainen, kiinalainen Huawei on kameralaadussaan jossain Nokian ekojen kamerapuhelimien tasolla. Kiinalaiset saattaa jossain vaiheessa hallita tätä koko palloa, tai siis varmasti kohta hallitseekin, mut niiden luurintekotaito on viel vähän siinä ja siinä. Mitäs on niin sekasin kokoajan, ottais mallia niiden naapureista. Etelä-Korean ja Japanin teknologia on ihan eri tasolla. Kävin just vähän aikaa sit kattomassa Gravity-leffan. Siinäkin se paskin avaruusasema oli kiinalaisten. Oli muuten hyvä leffa, suosittelen lämpimästi. 

Tässä ollaan Huawein suorituskyvyn äärirajoilla.

Valitettavasti leijonanosa keikasta käsitti uutta materiaalia. Vaikkei siinä sinällään mitään pahaa olekaan, vanhan matskun fanina oisin kaivannut vähän enemmän sulosointuja teini-iästäni. Kertoo paljon että sain enemmän irti encoresta kuin itse keikasta. 

Mut toimiva kokonaisuus kaikinpuolin. Ei ihan täyteen pakatussa The Circuksen tiistai-illassa arvosana nousee meikäläisen asteikolla kelvolliseen. 8/10. Hyvä Norja, hyvä Saatana!

Tarkotus ei ollu jauhaa Satyriconista saati tehä mitään keikka-arviota. Tarkotus ei itseasiassa ollut edes kirjoittaa tänään mitään. Tuli vaan sellanen fiilis kun toi keikka oli niin kova. Musiikki on vaan niin parasta, ja toi suht spontaani keikalle lähtö oli mun tän viikon paras idea. Carpe diem. Täst se lähti.  

Mä jätän tähän loppuun ne encoren biisit. Voidaan leikkii et oltiin kaikki siellä yhessä. Tossa ekan biisin aikana noi synakohat kuuluu laulaa samalla tavalla kun Iron Maidenin Fear Of The Darkin ne hoilauskohat. Kaikki mukaan! 

CARPE DIEM

Mä oon aika sinut seksuaalisuuteni kanssa. Musta sanat, ihana, fantastinen ja sulonen esimerkiksi on oikein hyviä rikastuttamaan lauseita. Miks naiset ja homot sais vaan omia ne? Mä haluun kans käyttää niitä. Mä käytän esimerkiks sanaa ihana ihan saatanan usein. Musta se on hyvä sana. Ne jotka tuntee mut on varmasti jo tottuneet siihen. Joillekin se et jurrinen hevari selittää sun korvaan et oli nähny jonku ihanan turkisneuleen alennusmyynnissä, saattais kuulostaa vittuilulta. Mä lupaan et se ei kumminkaan oo. 

Muutenkin jengin kategorisointi on niin kapeakatseista kun vaan voi olla. Nekin reaktiot mitä mä oon saanu tällä blogilla on ollu osa tosi outoja. Miten joku ihminen voi saada musta niin erilaisen kuvan puhumatta mulle edes koskaan? Se on jotenkin niin suomalaista, dumataan vaan ulkonäön perusteella johonkin lokeroon, mikä sit vaan vahvistuu kun siihen aletaan ite uskoa. Mun käy sääliks ihmisiä jotka luulee et mä istun himassa nakuna, kuuntelen Mardukia ja uhraan eläimiä Baphomethille. Tai en mä tiedä, on niillä ainakin siisti mielikuvitus. Ja puolet tosta saattaa olla tottakin, mut mua eläinrakkaampaa ihmistä saa ettiä.

Vittu miten söpöä. Miks ei sais puhuu niinku haluaa?  Mäkin kiroilen aika paljon. Varmasti mun tekstien pointti aukeis ihan samalla tavalla jos jättäisin vitut ja saatanat pois. Mut se ei sit kuulostais multa. Ja mä kuulostan välillä angstiselta teiniltä. Kiroilu on lapsellista mut mä pidän muutenkin mun lapsenomaisuudesta kiinni. Kyl mä mun mutsin vieressä koitan ainakin vähän vähentää mun kiroilua. Faijan kanssa oon jo luovuttanu. Maailmassa ei ollu kun yks ihminen joka ei koskaan kuullu mun kiroilevan, mun mummi. Mun paras kaveri. Mummin kanssa ei koskaan edes tuntunu et pitäis kiroilla. Se ei kuulunu meiän kanssakäymiseen millään tavalla. 

Voisin tietysti tehdä uudenvuoden lupauksen etten enää kiroilis niin paljon tai alkaisin puhua aikuismaisemmin, mut mä en nää sitä mitenkään akuuttina ongelmana. Ja se et se on jollekin ongelma, on just sitä, sen ongelma. On aika monta muuta asiaa missä voisin itseäni tulevana vuonna kehittää. En ala niitä tässä nyt luettelemaan, mutta listalla on paljon kaikenlaista. Jos listalla ei ois mitään, ois ehkä aika huolestua. 

Jossain vaiheessa pitää varmaan käydä vähän kattavammin läpi, mitä mun vuosi 2013 on pitänyt sisällään. On kieltämättä ollut aika aaltoliikettä. Suurta onnea ja ihastumista, mut sit taas vastapainona aika paljon paskaa. Sanottakoon, että odotan joka tapauksessa innolla että vuosi vaihtuu ja voi taas aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Niinkuin sanoin, numero 13 on aina ollut mulle huono. Kaikki se mitä tää vuosi onkin antanut ihanien ihmisten, onnistumisten ja vaikka tän blogin muodossa, on se myös koetellut ihan omalla tavallaan. Vienyt sitä hyvää energiaa pois paskamaisilla asioilla ja tapahtumilla. Välillä on jopa ollut helppo vaan nauraa ja sanoa et kaikki johtuu numerosta 13. Ehkä se johtuukin. Ens vuonna sen numeron taakse ei voi enää piiloutua, odotan innolla. 

Pitäis elää hetkessä. Jos aina venaa huomista tai haikailee menneisyyttä, se hetki missä sillä hetkellä on, menee ihan ohi. Ja se ohimenevä hetki saattaa huomaamatta olla vaikka koko talvi. 
Mä oon ekspertti siirtämään asioita sillä verukkeella, että teen itelleni jonkun aikataulun, minkä mukaan sit elän. On helppo sanoo et vaik mulla ei nyt oo mitään parempaakaan tekemistä, mun aikataulun mukaan se asia, mitä voisin nyt tehä on agendassa vasta ens viikolla. Ei näin. Se onki mun yks uudenvuoden lupaus. Mun elämä on nyt. Pitäisköhän ottaa persoonallinen "carpe diem" tatuointi muistuttamaan tästä? 

<3

Eli mitä turhaan venaamaan. Mun 2014 alko tänään. Hyvää uuttavuotta kaikille! Meen ampuu raketteja, vittu.

Kuva viime uudelta vuodelta.

ENSILUMI

Talvi on tullut. Oon huomannut että se on vaikuttanut mun ajattelutapaan ja ei välttämättä mitenkään positiivisesti. Varmasti teistäkin, rakkaat lukijat, löytyy sosiaalisia dynamoita, joiden kone talven tullen vähän hyytyy. Siksipä ajattelin postata tänään jotain positiivista. Ripotellaan tänne väleihin hyviä biisejä ja koitetaan nostaa koko kansan moraalia pimeyden keskellä. 

Ajattelin et voitais aloittaa ihan normaalisti ihmiskokeella. Eli valitkaa noista biiseistä joku, ja laittakaa se soimaan taustalle kun luette tätä. Mä ainakin oon huomannut et taustamusa vaikuttaa hyvinkin paljon lukukokemukseen. Tekstin tason tuntien, mä tarviin kaiken avun mitä voi saada. Tai voitte vaan vaikka kuunnella noita biisejä, niistä tulee kaikista hyvä fiilis. 

Tätä kuunnellessa voi vaik tuijottaa ulos lumisateeseen.

Mul on ainakin ollut viime päivät vaikeuksia pitää kiinni siitä positiivisuudesta mitä teillekin oon täällä toitottanut. En oo ehtinyt meditoimaan ja kokoajan tuntuu et on jotain hässäkkää. Ei oo ollut aikaa edes frendeille niin paljon kun olisin halunnut. Tuntuu et muutenkin puolet lähtee tähän aikaan vuodesta pakoon johonkin lämpimään ja sillon kun jää ite tänne, niin kyllähän se vituttaa. Frendeistä saa kuitenkin sen tarvittavan voiman ja joka kerta paremman fiiliksen, oli sitten mitä huolia tahansa. On tässä vuodenajassa tietysti se hyvä, että monet rakkaat ulkomaan eläjät tulee jouluks stadiin ja pääsee näkemään niitäkin. 

Varsinkin niille tärkeimmille ihmisille on helppo olla välillä ihan mulkku ja ottaa ne itsestään selvyyksinä. Pitää vaan aina muistaa kertoa paljon niistä välittää. Mieluummin useammin kuin harvemmin. Se ei vie kun sekunnin ja sen vaikutus kestää pitkään. Sanonkin nyt tässä että olen suunnattoman kiitollinen mun elämän tärkeille ihmisille ja rakastan teitä todella paljon. Tiedätte keitä olette. Kiitos myös kommenteista jota jengi on tänne laittanu, ne on antanu sellasta uskoa et kai täs ollaan semi-oikeella tiellä.

Laita vaik silmät kii ja kuuntele tää biisi.

Henkinen vahvuus on sellanen ihmisen ominaispiirre mitä pystyy onneks treenaa. Aina puhutaan siitä et toista ihmistä ei voi muuttaa. Eikä pidäkään. Mut sä voit muuttaa itteäs ja ajattelutapaas jos haluut, ja sillon myös ne ihmiset jotka saa siitä kiinni muuttuu sun mukana. Kauhee sanoa mut ne jotka ei sitä pysty näkemään on ehkä tarkoituskin jättää pois jollain pysäkillä. Sä oot sun elämän kapellimestari ja sun pitäis oikeesti tulla onnelliseks jokaisesta ihmisestä sun lähellä. Kliseisesti voidaan todeta, että ketju on just niin vahva kun sen heikoin lenkki. Puhuin aikasemmin siitä, että mä oon joutunu vähän muokkaamaan mun kaveripiiriä. Ne negatiivisimmat on jääny pois kahviseurueesta ja onpa muuten helpompi olla kun ilmapiiri on kannustava. Vaikea valinta, mut varmasti oikea. Kun ympärillä ihmiset menestyy ja toteuttaa unelmiaan, tulee itekin yritettyä enemmän. Oon todella ylpeä mun frendien saavutuksista ja varsinkin nyt kun yhteishenki ja kannustus on molemminpuolista, tuntuu et vähän jokainen on alkanut toteuttaa itseään ihan uudella tasolla. Parasta.

Mennään hetkeks elämän lähteelle.

Hyvä johtaja kokoaa ympärilleen osaavimmat ihmiset. Jos sulla on ympärillä ihmiset, jotka osaa duunit paremmin kun sä itse, niitä on helppo johtaa. Työilmapiiri pysyy hyvänä, koska sulla ei oo mitään syytä valittaa mistään. Osaavat ihmiset ottaa myös kritiikin vastaan paremmin, koska ne on ylpeitä siitä mitä tekee ja pyrkii tekemään sen parhaalla mahdollisella tuloksella. Huono johtaja kokee kovat duunarit uhkana ja työilmapiiri kärsii negatiivisuuden kuplassa. Sama pätee ihmissuhteisiin. Self help-kirjoissa, on ne sitten itsensä löytämisestä tai bisneksen pyörittämisestä, on sama periaate: Rakenna itelles hyvä ilmapiiri. Sellanen missä sun on hyvä olla. Kaikki muu tulee itestään siihen ympärille. Tottakai se vaatii duunia, mut niin kaikki elämässä. Ja hyvä niin. Yksin himassa istumiseenkin tottuu nopeasti ja sit sitä lamaantuu. Perse ylös ja elämään elämää! Ja sit sitä vuorovaikutusta. Jos joku antaa sulle pienen onnenkipinän, sano sille. Se merkkaa oikeesti ihan vitusti.

Ruman kaunis. Niinkuin minäkin.

Mietitään näin: Jos sä tapaisit tänään sen ihmisen joka sulla on elämässä tällä hetkellä, joka on sun ystävä mut se kanssakäyminen on muuttunut tosi omituiseksi, kaikesta väännetään negatiivista ja ymmärretään tahallaan väärin. Tuntuu että kun sillä on paha olla, sullakin pitää olla, niin jäiskö se sun kaveriksi? Ihminen on tapojensa orja. Usein sitä ei huomaakaan et sä ehkä olet se ihminen sille, jonka avulla se roikkuu mukana elämässä, samalla vetäen sua mukanaan alaspäin. Kaks ihmistä ei voi elää yhtä elämää. Tiettyyn pisteeseen asti pitää tietysti koittaa auttaa, ei kukaan ansaitse jäädä unohdetuksi muutaman huonon hetken takia. Mut kaikella on rajansa ja kun sitä hetken miettii, sen tilanteen kyllä tietää millon on aika tehdä joku muutos. Sä oot lähtökohtasesti vastuussa omasta hyvinvoinnistas ja ihmiset sun ympärillä voi hyvin, kun sä voit. Niinku sanoin, ihmisiä ei pidä väkisin muuttaa, sen pitää lähteä itsestä. Suurin palvelus minkä tollaselle ihmiselle voi tehdä on pakottaa se miettimään että ehkä omaa suhtautumista elämään on syytä kelata uudesta kulmasta. Ne jotka haluaa olla sun elämässä, löytää tavan tulla siihen takaisin.

Joka päivä on mahdollisuus alottaa tyhjältä pöydältä. Itelleen pitää osaa antaa anteeksi. Jos sä mietit jotain menneisyyden mokia uudestaan ja uudestaan, tavallaan sä teet ne mokat aina sillon uudestaan, koska sama fiilishän sulle tulee sillon. Pitää päästää irti. Ja salettiin tulee mokailtua, varmasti jopa samoja juttuja. Mut se on elämää. Ilman mokia ois vähän turhan helppoa ja ne elintärkeät opetukset jäis tulematta. Siperia opettaa. Kylhän Pattayakin tosin opettaa. Oisinpa siellä.

Loppukaneettina, älä oo se pelle joka hidastaa kaikkia muita. Oo se pelle joka tekee kaikille paremman olon. Mä oon sit sun kaveri vaikkei kukaan muu olis. 

HAMPURILAISKUNINGAS JA MILJOONA NARRIA

Heräsin aamulla siihen, että hymyilin. Oli koittanut se päivä kun lempiravintolani saapui kotikaupunkiini. Haistoin jo herkkuhampurilaiset sieraimissani, joten pukeutuminenkin sujui pikaruoka hengessä - nopeasti ja hengenvaarallisesti. (Meinasin liukastua suihkussa). Soitin ystäväni Tepan avecikseni ja lähettiin kohti hampurilaisfanin mekkaa, Burger Kingiä! Joo, tää on vitun tekopyhää hehkuttaa, itsehän nauroin partaani silloin kun jengi jonotti Starbucksiin kuin siellä ois Jeesus ollu nousemassa haudasta. Mut siinä on se ero et, no öö.. emmä tiiä. Starbucks on nolo.   

Ehkei siinä oo sen kummempaa eroa, toiset tykkää äideistä, toiset tyttäristä. Mä tykkään tosin molemmista, vaikken Starbucksista perustakaan. Enkä kyllä ihan rehellisesti ois viittinyt Burger Kingiäkään missään pakkasessa jonottaa. 

Ohan tää nyt vähän koomista.. mut taas kerran, eihän tässä kärsi kun oma ego.

No jokatapauksessa, vois välillä itekin miettiä et onks mitään järkeä pitää jotain ihmistä pellenä sen takia että se tykkää jostain mistä sä et tykkää? Jos joku saa onnen Starbucksin kahvista tai jos joku jonottaa kivekset jäässä 3 päivää Hobbitti-lippuja, on se niiden elämä. Ei se mulle kuulu. Eikä ketään pitäis kiinnostaa munkaan harmittomat tekemiset. Kelatkaa et jotku rakastaa Bonoa? Mun Bono-ärsytys on kyl laantunut kun yks ilta oikeesti mietin asiaa. Mä varmaan meen vielä naimisiin Bonon tyttären kanssa tätä menoa. Toivottavasti se on kissa. 

(Googletin ja menin ihan kuseen.. Bonon tytär Eve näyttää ihan VIVIANILTA) 

Mut hei, olihan ne hampurilaiset ihan saaaaaatanan hyviä! Jengi voi heittaa ihan niin paljon kun haluu, me saatiin kaikki vatsat täyteen ja ripaus onnellisuutta meiän päivään. Ja niin sai varmasti kaikki muutkin siellä. Koomisintahan tässä on se, että Suomessa kun ollaan, niin tottakai siitä piti tehdä juttu varmaan jokaseen mediaan. Tästä voi tsiigaa miten uskomattoman makeeta ja glamourista meil oli: http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/vid-1288631950782.html LOL.

Ja niinku ystäväni Arman hyvin totesi: Nyt ei tarvii enää koskaan mennä Tukholmaan!

Näin onnellisiks me tultiin.

Tänään on muuten perjantai ja 13. päivä. Mul on ollu skidistä asti ongelmia numeron 13 kanssa. Jotenki se kuumottaa, oon tietyissä asioissa vähän taikauskonen, tää on yks niistä. Mua  ei sinäänsä perjantai 13. päivä kuumota, koska sillon kun mä oon alkanu tiedostaa näistä asioista, me ollaan budjattu Espanjassa, ja siellä epäonnen päivä on tiistai 13. päivä. Seuraava tiistai 13. on toukokuussa 2014, eli siihen asti voi ottaa aika iisiä. Eikä tää perjantaikaan oo tuonut sen kummempaa paskaa mun elämään. Eilen oli jo niin huono päivä, et tää ei oo tuntunut oikein missään. Mäkissähän on onnen päivät? Vitun nerokasta Burger Kingiltä jos ne on lanseerannu tarkotuksella epäonnen päivänä. 

Mut joo, mun eilinen oli mun epäonnen päivä. Ne jotka on lukenu Sinuhen tietää kuka on Nefernefernefer. Mä en oo ihan varma, mut must tuntuu et se on luikerrellu mun elämään. Tää päivä numero 13 on toistaseks ollu aika helvetin hyvä. Mä oon hengannu koko päivän ihanien ihmisten kanssa ja burgerien lisäks sain vielä duunissa kakkua ja saatoin jopa käydä kahvilla meikkiosaston kauneimman tytön kanssa. 

Noniin, ei mulla muuta. Vetäkää naama täyteen burgereita ja Starbucksia jos siltä tuntuu, ja nauttikaa joka hetkestä, sanokaa vaikka sille tyypille teiän vieressä et VITTU SÄ OOT MAKEE/KAUNIS/IHANA. Tuskin siit mitään paskaakaan seuraa. Pusui. 

ROTSIAUKI TALVELLA

Välillä on vaan ihan kiva tuijottaa seinää. Tein sitä äsken. Sit alko tuntua että se pitää kirjottaa tännekin. Vittu miten hyvä päätös. Mul on ihan skitso writer's block. Tuntuu et mikään aihe ei kiinnosta. Tai että en osaa enää kirjottaa. Tunteisiin voi varmaan tässäkin tapauksessa luottaa. Kuulostaapa masentavalta. Se ei ollu tarkotus. Asiathan on ihan hyvin. Krapulan jämät ja lumimyrskypaska ulkona vaan vähän koettelee tänään. 

Oottekste lukenu siitä valaasta joka ääntelee eri taajuudella kun sen lajitoverit? Se tarkottaa siis sitä et se ei voi kuulla niitä, eikä ne sitä. Se on ollu koko sen elämän yksin. Mä menin ihan hajalle kun kuulin siitä ekaa kertaa. Mitähän se duunaa täl hetkel? Kertoo paljon mun olotilasta et mun tekis nyt mieli halaa valasta. 

Whale tail <3

Haluuks joku kertoa mulle mikä talvessa on niin ihanaa? Tai kun ei se talvi ainakaan Helsingin keskustassa oo samanlaista kun vaikka niissä Cokis-mainoksissa. Ei kukaan tuu porolla sua vastaan, kaikki ei hymyile ja tee lumienkeleitä, kukaan ei heitä yläfemmaa kun kahlaat loskassa kotiin. Harvemmin täällä on edes lunta. Tai jos on niin sitä on niin vitusti et koko stadi menee ihan sekasin. Eikä silleen hyvällä tavalla sekasin, vaan silleen snägärillä klo 04 -sekasin. Siinä yhessä Coca-Cola mainoksessa oli puhuva hylje, miksei niit oo oikeesti? SE piristäis. 

Tarkoitus ei ollu kirjottaa mitään näin negatiivista, tulin vaan äsken ulkoota ja tajusin et tota paskakeliä kestää sinne melkein vappuun asti. Se sai mut hetkeks pois raiteiltaan. Mietin tässä et oiskohan brasilialaiset tunnettuja iloisesta sambastaan ja karnevaaleistaan, jos ne istuis joka vuodesta puolet  pimeässä pakastealtaassa? 

Talvi on näköjään nyt vähän masentava aihe! Mä oikeesti pyydän anteeks, oli vaan pakko avautua. Onhan esim. talviurheilu siistiä. Ja siinähän me suomalaiset vielä pärjätään. Sit talvessa on se kiva et voi pitää sellasia vaatteita mitä ei puoleen vuoteen oo pitäny. Ja voi mennä pelaa lätkää. Tai pulkkamäkeen. Ja talvella on joulu. Rakkauden juhla. Tosin mä vietän joulua tänä vuonna yksin kun mun kaikki muu perhe on Espanjassa. Laahustan varmaan Eirassa ja tuijotan jengin lämpimiin koteihin ikkunan läpi haikeesti ja paijaan mun takkuista kissaa. Erakko-joulu, kaikkee pitää kokeilla. Joulu yksin on kyl varmaan aika diippi kokemus, mut loppupeleissähän se on vaan yks päivä. Ja mehän mennään jeesaamaan vähäosaisia. Täydellistä. 

Mä meinasin täs kaiken hässäkän keskellä unohtaa koko jutun, mut pakko buustaa mun frendien uutta vaatemallistoa! Lopetetaan tää postaus siis jollain positiivisella ja helvetin hienolla jutulla! Mä oon oikeesti tosi ylpeä noista jäbistä ja oli hienoo olla messissä duunaamassa edes tota katalogia. Inspiroivaa kamaa kaikin puolin.  6.12 ei ole pelkästään Suomen syntymäpäivä vaan nyt myös Rotsiauki-vaatemerkin. 

Käytiin pari viikkoa sit kuvaamassa lookbookkia, täs jotain fotoja siitä: 

Käykää tsekkaa: ROTSIAUKI

HUHUU

Mul on krapula. 
Vieläpä jopa aika paha sellainen. Musta tuntuu että mun krapulat on pahentuneet iän myötä. Toisaalta musta tuntui tältä jo 5 vuotta sitten. Eiköhän se oo aina se sen hetkinen krapula, joka on pahin. Nythän mä voin jo nauraa mun teini-iän laattadarroille. Sillon mä luulin et mä kuolen. Nytki mä luulen et mä ehkä kuolen. Ei lohduta yhtään vaikka miten kelaisin että mä koostun energiasta joka ei kuole koskaan ja olen osa universumin ihmettä. Se eilinen punkkukin on samaa energiaa mun kanssa. Punaviini. Elämäni petollisin viettelijätär. Jumalten juoma. Muusa.

Miks jälkipolville ei oo jäänyt kirjoitusta, missä Sokrates kertoo että "Vittukun piti ryypätä eilen liikaa"? Aivan varmasti maailman fiksuimmatkin aivot saa ryyppäämällä vauvan tasolle. Vertasinko itseäni juuri Sokratekseen? Mun egotrippi saattaa olla hieman lähtenyt hanskasta, jos näin on. Toisaalta, itseään pitää rakastaa. Jokaisen pitäis olla ennenkaikkea itsensä fani. Itseasiassa mä oon paljon makeempi jätkä kun Sokrates. 

Kun mä oon tässä hengaillut mun blogi-tyttöjen kanssa niin oon tullut siihen tulokseen et nää krapulat ja bloggaaminen kulkee aika käsi kädessä. Noiki mimmit vetää ihan rokkistara jurreja välillä. Vai mitä mieltä olette kun teidät tässä julkisesti ristiinnaulitsen, ihanat Pinja, Anna ja Vivian?

Humalassa tekee myös mieli mennä tän näkösenä ulos:

Tänään musta ei irtoa enempää. Oon väsynyt ja laiska. Haluisin et joku lähihoitaja tulis kylvettää mut. Ja tois pizzaa. Mut ei punkkua. Tänään ei oo varaa uuteen seikkailuun. Pitäkää hauskaa ja dokatkaa, jos siltä tuntuu. Asiat ei oo niin vakavia. Ja ennenkaikkea rakastakaa itseänne sellaisena kun ootte ja tietysti myös toisianne!

Jos joku haluu, ni mua voi seuraa Instagramissa. @unofficialollimartelafanpage

SUOMI !!

6.12. Suomen itsenäisyyspäivä. Faija sano mulle skidinä kun tulin vähän myöhässä syömään mun tädin uuteen kämppään, et se ovikoodi on Suomen itsenäisyyspäivä. Ulkona oli vitun kylmä ja mul ei just sillon tullu mieleen mikä se päivämäärä oli. Ei muuten ollu kännyköitä sillon. Sen jälkeen oon muistanu sen aika hyvin.

Mun ois tekopyhää alkaa kirjottamaan jotain Suomi-hehkutusta, vaikka onkin itsenäisyyspäivä. Mä en koe olevani tarpeeks isänmaallinen siihen. Tottakai, oon kiitollinen et meillä on täällä jääkalikassa asiat tosi hyvin. Oon myös kiitollinen mun isoisille siitä et mä oon suomalainen. Ja tietysti mun isoäideillekin, Lotat oli iso osa Suomen puolustusta. Eli kiitos teillekin, rakkaat mummelit. Asiat on täällä niin hyvin, et on helppo olla epäkiitollinen. Kaikki on niin itsestään selvää. Miten monessa maassa voi vaikka juoda hanavettä? Ei kovin monessa. Mä asun Helsingin keskustassa ja meillä on rapunovet lukitsematta. Mä säilytän joitain mun kamoja rapussa. Ihan hyvin on säilynyt. Ei sellasta vaan voi tehdä muissa maailman metropoleissa. Okei, Helsinki ja vertaus maailman metropoliin oli mustakin vähän koominen, mut onhan tää meidän rakas pääkaupunki, ollaan ylpeitä. David Beckhamkin käy talvisin Lapissa. Ja kuka tietää paremmin mikä on cool kuin David Beckham? (no ehkä Joonas Wörlin).

Ehkä se onkin vaan niin suomalaista et ei ole mitenkään ylpeä suomalaisuudestaan. Tai sitä on täällä totuttu aina pyytelemään vähän anteeksi. Ei sen niinkään pitäis olla. Suomihan on yks maailman parhaita maita asua. Onpa muuten aika ristiriitaista et mä oon aina koittanut olla mahdollisimman vähän suomalainen, mut se taas on vissiin aika suomalaista. Enpä oo aikasemmin kelannut asiaa. Pitää muuttaa asia. Tästä lähtien mä kuljen maailmalla rinta rottingilla toitottamassa olevani suomalainen. 
Miten monessa maassa muuten tulee lehteen juttu jos jossain ulkomailla on mainittu oma maa missään yhteydessä? Musta se on jotenkin söpöä. Siihen nähden miten paljon me valitetaan ja manataan, ollaan me silti aika ylpeitä suomalaisuudesta. Mahtavaa! 

Mul on periaatteessa, jos mietitään ihan konkreettisesti, vaan yks ongelma Suomen kanssa. Me ollaan maantieteellisesti paitsiossa. Okei, tääl on 4 vuodenaikaa, mikä on jollekin japanilaiselle tosi eksoottista. Harmi et niistä neljästä kolme on ihan paskoja. On tietysti ihmisiä, joille talven pimeys, kevään tuulet ja syksyn sateet ei oo ongelma. Ja hyvä niin, homma ei oikein toimis jos kaikki pakenis aina syyskuussa ulkomaille. Mulle nää on pieniä ongelmia, mut ehkä se vaan kertoo siitä et mul on asiat liian hyvin. Pitäis muistaa vaan löytää ne hyvät puolet kaikista keleistä, onhan pakkasellakin kieltämättä ihan kiva löhötä takkatulen äärellä jonku kivan tytön kanssa. Kaikki on omasta asenteesta kiinni.

Lopullinen tuote saattaa hieman erota kuvasta.

Kattelin eilen illalla ensin dokkaria Lordin euroviisuvoitosta, ja sen jälkeen havahduin siihen, että olin tsiigannu koko MM-finaalin vuodelta 2011. Kaikessa koomisuudessaan tää oli ihan mahtavaa! Suomi on välillä mun lempi sketsihahmo. Pakko rakastaa! Ihmiset on masentuneita ja kateellisia, tääl on usein ihan hirvee keli, kaikki maksaa ihan saatanasti ja kaikki on kiellettyä. Mut silti, tää on Suomi. Maailman paras mesta! Ainakin kesällä. Kyl mul tuli eilen herkistynyt olo edelleen, vaik tiesin paljon se peli päättyy. Olihan se nyt makee juttu. Ja ihan yhtä makee se oli -95. Ja aina sillon ku Häkkinen voitti Schumacherin. Miettikää miten paljon meiän pikku maa on kyykyttänyt isompiaan just urheilussa. Me ollaan ihan saatanan kovia! Ja jos haastattelussa tulee rallienglantia, ei sitä pidä hävetä vaan sehän on vaan makeeta. Niin suomalaiset puhuu englantia. Suomalaiset sentään osaa puhua englantia, se kielioppi on usein ihan oikein, ääntäminen on vaan vähän hassua. Suomalaisen koulutuksen hehkutus maailmalla ei oo mikään läppä, me pärjätään pelkällä koulusta opitulla Englannilla paremmin ku hyvin. Miten siistiä se on? Suomessa kaikki puhuu englantia. Lisäks auttavasti todennäköisesti jotain toistakin kieltä. Kun katsoo maailmanlaajuisesti, me ollaan ihan superkoulutettuja. Siitäkin on syytä olla ylpeä.

Moi.

Ehkä suomalaisuudessa, ainakin mulle, on kyse siitä et pitää mennä vähän kauemmaks et sitä osaa arvostaa. Kun joku täällä itsestään selvä asia ei hoidukaan ulkomailla, tai kun vaan aina välillä huomaa et onpa ikävä himaan. Sillon sitä suomalaisuutta aina kelaa ja arvostaa. Pitäis muistaa se täälläkin. Ja niin paljon kun sitä voi esittää et ei kiinnosta ja paeta maailman ääriin, Suomi on silti aina mun hima. Rakas Suomi. 
On ironista et suomalaiset on niin kateellisia kaikesta. Tosiasiahan on et koko maailman pitäis olla kateellisia meille, niin hyvin meillä täällä asiat on. Finland 12 points. 

Loppuun pari helmee:

SEKSITURISTIN PALUU

Ah, Lontoo! Euroopan seksikkäin metropoli dekadentteine pirikujineen ja rokkiklubeineen. Istun lauantai-iltaa himassa ja pohdiskelen mitä kaikkea seuraavat 5 päivää tuo tullessaan. Huomenna tähän aikaan oon jo Lontoossa ja matkalla Avenged Sevenfoldin keikalle. Vitun jees. Hyvät fiilikset. Hyvää musaa ja hyvää seuraa. Avenged Sevenfold on nyt pyörinyt mun blogissa vähän liiankin kanssa. Se ei edes ole mitenkään mun lempibändi. Tosin on ne aika saatanan kovia. Pitääkin skrivaa mun lempimusasta joskus, saadaan keksustelua aikaseks. Mun musamaku on timanttia.

Mä oon asunu skidinä Lontoon lähellä Olney-nimisessä pikkukylässä. Se mesta oli revitty suoraan Taru sormusten herrasta-leffasta. En jaksanu kattoo niitä leffoja ikinä kaikkia, mut se mesta mis ne kääpiöt asu. Kyl te tiiätte. Sillon mä en digannu Lontoosta. Enkä oikein vieläkään. Oikeestaan mä en digannu sillon muusta ku fudiksesta ja Street Fighter kakkosesta. Näiden viiden päivän aikana mun tarkotus on muuttaa mun käsitys Lontoosta. Niinkuin ihmisetkin, kaupungitkin tarttee uusia mahdollisuuksia.

No niin, toi oli siis pohjustuksena. Jengi on varmaan kelannu mihin mä hävisin kun en oo postannu mitään vähään aikaan. Tai sit ei. Mut tääl ollaan taas päätteen äärellä ja Lontoon reissu takana. Meitsi on totaalisen väsynyt. Duunin pikkujoulut alko puol timmaa sit mut tää löhööminen ja skrivaaminen on nyt hetken just oikeata toimintaa. Saatan avata pullon punkkua ja tsiigaa mihin tie vie tän jälkeen. Illalla ois myös Rähinä Live, missä varmaan kaikki muutkin black metal-laulajat aloittelee itsenäisyyspäiväviikonloppuaan. Mahdollisesti sinne siis. 

Oli muuten aika kova Avengedin keikka! Oon vieläkin aika fileissä. Hienhajun määrä oli jopa rokkikeikalle aika overwhelming, mut ei se mitään. Sen siitä saa kun pitää änkee moshpitin reunaan ottamaan dunkkua. Ainoana miinuksena pakko sanoa et jos narikat menee tukkoon ennenku kaikki on edes sisällä, niin keikkakokemukseen vaikuttaa hieman negatiivisesti et joutu kantamaan rotsia kokoajan messissä. Mun kauluspaitakin löytyi jossain vaiheessa lattialta, mut mitäs pienistä. Voihan sitä mennä kattomaan Placido Domingoa, jos tällanen häiritsee. Voi tietysti muutenkin, kova äijä. 

Viikon treenivinkki: Pyrot saa nesteet liikkeelle yhtä hyvin ku tunti spinningissä.

Kerrankin oon lähes vararikossa sen takia että oon syönyt, enkä juonut. Sinäänsä lopputulos on siis rahallisesti sama mut ehkä jotenkin hyväksyttävämpää ahmia kun ryypätä. Tuli syötyä koko viis päivää kuin Brunein sulttaani. Ihan himmeitä safkoja, pakko myöntää. Hummeria ja ties mitä idän ihmeitä, ihanaa porsastelua! Tilannettani ei helpottanut yhtään, että asuin superkokin luona. Tuntuu että oikeesti oon lihonut n. 10 kg reissun aikana. Hyvä meininki. Pitääkin mainita neiti superkokille että nyt olis varmaan mahikset siirtyä suoraan reality-kokiksi kun Nigella Lawsonkin keskittyy lähinnä niistämään spägää ja olemaan kuristettuna. 

Ah, Nigella on niin kuuma. <3

Winter Wonderland oli kans makee. Odotusarvo oli sellanen Teneriffa-kojuhelvetti meets Korvatunturi, mut pakko sanoa et se oli oikeesti siisti mesta. Ei nyt mikään superhuvipuisto, mut toimiva. Tuli maksettua siinä huumassa 29 puntaa siitä et päästiin luistelemaan. Halpaa. Mut toisaalta en mä ehkä ois keksinyt niille masseille parempaakaan käyttöä, oli tosi siisti juttu. Vain luistinten tylsyys esti mua olemasta taas se Pavel Bure, mitä lätkäkortteja keräävät ystäväni oppi pelkäämään lukiovuosina Meikun kaukalossa. Näköjään yli kymmenen vuoden tauko ei kauheesti vaikuta ainakaan mitenkään överisti luistelutaitoon. Osaanhan mä varmaan vielä ajaa tsygälläkin. Kai. 

Joku random mimmi luistinradalta..

Ja se mitä Lontoon uuteen mahdollisuuteen tulee, pakko myöntää, olin väärässä. Se on helvetin siisti kaupunki ja tekis mieli mennä takas vaik samantien. Tos muutamassa päivässä ei edes kauheesti ehtinyt tehä mitään. Ens kerralla enemmän. Tuli hyvä fiilis koko mestasta. Vähän oli välillä kylmä, mut on ehkä liian suomalaista valittaa. Valitan silti. Mä vihaan talvea.  

Tää oli tällanen nopee selvitys ja kädenojennus kun en oo skrivannu mitään moneen päivään. Onks jollain muuten jotain idiksiä mistä haluisitte et kirjotan? Mennäänkö ihan huuhaahan vai aletaanko puhua pelkästään tisseistä? Mä voin olla teidän kirjallinen jukeboksi. Pitää varmaan myös opetella ottamaan parempia kuvia. Mä yritin tuolla. Vähän kun ois laittanu kirahvin autonrattiin. 

Lontoossa oli välillä vähän kylmä.

Anyway, oli hyvä loma. Tai "loma" aika paljon juoksemista ja pyörimistä, mut hyvä meininki. Kaiken hässäkän keskellä tuli myös siirrettyä käytäntöön täällä levittämääni hyvän kierrätystä ja yks sokee papparainen tuli saatettua tien yli bussille. Nyt voi siis tänään vaikka hyvällä omallatunnolla vähän perseillä. 

Nähään yössä tai täällä, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, stay sexy!