JEE, SUKSET!

Tämän päivän postaus käsittelee Nasaretin komeimman puusepän matkaa multikansallisen yhtiön keulakuvaksi ja välilliseksi syntipukiksi ihmiskunnan historian suurimman aivopesun ja massamurhan takana.

Näin joulun alla sitä on vähän kuin pakotettu kelailemaan hengellisiä asioita. Onhan Jeesus läsnä niin sydämessä, kuin haamuna muistuttamassa siitä, että joulun pääasiallinen tarkoitus on nykypäivänä kuluttaa mahdollisimman paljon rahaa. Jos ei muuten niin muista ainakin joulukirkossa laittaa kolehtiin jotain, taivaspaikka saattaa olla siitä kiinni. Oikeesti. Koska helvetti ja synti. 

Nerokasta.

Jokaisessa parisuhdeoppaassa lukee, että syyllistämisen ja kiristämisen kautta rakentuva suhde ei tule toimimaan pitkässä juoksussa. Kukahan sen kertois kirkonmiehille? Herran pelko on viisauden alku. C´mon hei, jokainen on oman onnensa herra.  

On musta omituista, että vaikka kirkosta on tänäkin vuonna eronnut ennätysmäärä suomalaisia, silti esim. kirkkohäät tai parin viikon päästä koittava kristinuskon pyhin juhla on edelleen usealle uusateistille yhtä pyhä kuin katoliselle papille Torinon käärinliina. 

Mä en myöskään näe kauheesti logiikkaa siinä, että erotaan kirkosta, koska homot ei saa mennä naimisiin, mutta sit kumminkin liitytään takas, koska itse halutaan kirkkohäät. 

Mikä joulusta sitten tekee niin erikoisen? Miksi kirkkoa vihaava kapinoiva teini menee onnesta kananlihalle kun Jeesuksen syntymäpäivänä saa avata muutaman paketin? Vähentääkö Satanic Warmasterin levyn arvoa jos sen repii paketista Vapahtajan synttäreiden kunniaksi? Reiluuden nimissä on tosin pakko myöntää, että eihän Jeesuksella ole käytännössä mitään tekemistä nykykirkon kanssa. Nasaretista ponnistaneesta raksajätkästä nyt vaan on aika vahvasti tullut tän rahastusfirman poster boy.

Onhan Che Guevaran kuvalla varustetut t-paidatkin kirjaimellisesti koskettaneet useampaa ihmistä kuin Kuuban vallankumouksessa saavutetut meriitit. 

Mennään hetkeksi sivuraiteelle koko joulusta. Ne jotka on vähänkään jaksaneet olla hereillä uskonnontunnilla tai muuten vaan tutustuneet kyseisestä kaverista kirjoitettuihin sankaritarinoihin tietää, että Jeesushan oli ihan helvetin hyvä jätkä! En mä ainakaan oo lukenut mitään mitä se olis oletettavista sanonut mistä mä oisin mitenkään radikaalisti eri mieltä. Siis Jessehän on suvaitsevaisuuden ja universaalin rakkauden äänitorvi numero yks. Jotenkin koomista sanoa mut kyl moni asia minkä perusteella mä elän mun elämää pohjautuu jollain tapaa "Jeesuksen opetuksiin". Jeesuksen opetukset nyt tosin on jo lähtökohtasesti aika harhaanjohtava termi. Raamattuhan on käytännössä best of -kokoelma vanhempien pakanauskontojen parhaista paloista, eli ei ne sinäänsä ole Jeesuksen opetuksia. Mut vähän samalla tavalla kun Matti Nykänen on antanu kasvot negatiiviselle urakehitykselle, niin Jesse on antanut kasvot näille saduille. Sanotaan nyt näin, et siinä tarinassa on enemmän reikiä kun keskiverto riistokalastukseen tarkoitetussa nylonverkossa. Pyhä kolminaisuus oli ihan yleinen käsite jo ennen kristinuskoakin. Koko kirjassa ei sinäänsä ole mitään uutta tai omaperäistä. 

Pakko sanoa, et sillä firmalla on kyl hyvät markkinamiehet. Tai no, onhan se helppo markkinoida jos miettii, että toimintamalli on ollut aikojen saatossa aika sama kun sillon kun Hitler “markkinoi” kaasukammiota juutalaisille.

Herran pelko on viisauden alku.

No, tän ei ollut tarkoitus olla mikään kirkon kyykyttämispostaus. Ihmettelen vaan miten siitä pilke silmäkulmassa kulkeneesta parrakkaasta rakkauden lähettiläästä on tullut se homoja vihaava, naisten oikeuksia jyräävä, abortit ja kortsut kieltävä kusipää, jonka kasvoilla kirkko myy omaa propagandaansa jengille? Ei Jeesus maininnut näistä asioista sanallakaan. Miten ne edes on relevantteja "Herran" vuonna 2014? 

Kirkkopyhistä pyhin on edelleen yhä enenemässä määrin kirkottomassa Suomessa se juhlista suurin ja tärkein. Johtuuko se sitten siitä että lapsesta asti se on ollut tärkeä päivä varmasti kaikille? Tottakai koko elämän kestänyt tapa olis outoa muuttaa vaikkei kirkkoon enää kuuluiskaan. Eikä sitä missään nimessä pitäiskään muuttaa, mietin vaan, et harva tuskin miettii niitä kirkosta eroamisen syitä siinä joulupöydässä. 

Kirkosta ja uskonnosta on helppo poimia ne omat itselleen sopivat asiat ja unohtaa ne epäkohdat. Suomen evankelis-luterilainen kirkko saa siinä mielessä aika paljon paskaa siihen nähden miten paljon ne tekee hyvää. Suomessahan kirkko on vielä suht korruptoimaton ja vilpitön järjestö. Kirkko tekee paljon hyvää työtä jota ilman vähäosaiset ois ihan vitun paljon huonommassa jamassa. Tätä ei vaan kauhean usein nosteta esiin sillon kun vaikka eräs nimeltä mainitsematon Kristillisdemokraatti (kutsutaan häntä vaikka Päiviksi) avaa turpansa ja kyseinen rouvashenkilö yhdistetään tietysti aina kirkkoon. Kansan silmissä Päivi puhuu kirkon äänellä, oli asian totuusperäisyys sitten mikä tahansa. 

Valtiota ja kirkkoa tuskin saadaan ihan lähiaikoina erilleen mut miten olis, saisko kirkon ja Päivin erilleen? Vois tehdä ihan hyvää kirkon julkisuuskuvalle. 

Mitä sitten jos Päivi kieltää joulun? 

Tässä muuten hauska kuva Paavista, tuosta Vatikaanin ikuisesta poikamiehestä. Mä jätän sen vaan kummittelemaan tähän loppuun. Pusuja kaikille ja HYVÄÄ JOULUA! <3

EMOJIRAKKAUTTA

Mä näin unta et mun lapsuusaikojen paras ystävä tappo ittensä yhtäkkiä. Asiahan ei siis todellisuudessa tietenkään ole näin, mutta se pisti miettimään. Unilla on välillä syvempi tarkoitus ja usein tällaset unet on vaan sitä, että sehän on sun alitajunta joka yrittää kommunikoida sun kanssa. Ihminen kun tuppaa olemaan niin tyhmä, että välillä pitää piirtää. Mä ainakin oon. Mut mun alitajunta sit aina piirtää mulle kuvan jos en tajua mitä pitäis kelailla. 

Ihmiskroppa on aika näppärä pitämään itsestään huolta. Jos joku homoflunssa iskee tälleen talven keskellä, valkosolut lisääntyy ja jeesaa sut taas kondikseen. Sun kroppa on 110% sun puolella. Se, että se on sun puolella myös henkisissä asioissa jää aina vähän pienemmälle huomiolle. Tottakai se jeesaa sua myös henkisen puolen ongelmissa. Yleensä ahdistus loppuu kun oivaltaa jonkun asian. Se ahdistus on vähän kun kuume, sillon pitää kelaa mikä on vikana. 

Jokainen psykologi, terapeutti tai ammattiauttaja sanoo samaa; muutos lähtee itestä. Apua voi hakea, mut se halu pitää lähteä itestä. Ja se halu tulee aina omien oivallusten kautta. Kun kuuntelee omaa kroppaa ei oikein pysty mokaamaan. Välillähän se on vähän turhauttavaakin, eikä intuitiota usein halua kuunnella. Jotenkin ihminen on onneks herkempi intuitiolle nimenomaan negatiivisissa asioissa. Miten monen epävarman teinipojan intuitio on huutanut, että ehkä rakkaus isotölkkiseen sijaisopeen on ykspuolista? Silti siihen on sokeasti uskonut ja maikkaparka on toiminut tietämättään nuoren pojan seksuaalisen heräämisen välineenä.

Sitten on tietysti niitä tarinoita, joissa on tapahtunut se jokapojan unelma. Sillonkin todennäkösesti ainakin sen maikan intuitio on kehoittanut jotain toista toimintamallia. 

Hassua muuten, että kun noista tollasista tilanteista lukee, niin jos 42-vuotias naispuolinen matikanopettaja on harrastanut muutakin kuin Pythagoraan lausetta 15-vuotiaan lätkäjätkän kanssa jälki-istunnossa, JOKAISEN miehen selkärankareaktio asiaan on: “Miks vitussa mul ei käynyt noin hyvä tsägä lukiossa?” 

Käännäppä nää sukupuoliroolit toistepäin. Harvempi mimmi varmaan siinä päässään satuhäitä läpikäydessä ja ekaa limudiskoa järkätessä samalla toivoo, että matikanmaikka raiskais. Mut laitappa tarpeeks kuuma sijaismaikka mihin vaan luokkaan, mä lupaan, että se käy joka jätkän mielessä edes hetken. Sellasia vekkuleita me pojat ollaan. Ja väärinhän nää molemmat tietysti on. Tulipa vaan mieleen. 

No, eksyin alkuperäisestä aiheesta aika hakoteille, mut se mistä piti jauhaa on se, että tää uni tuli ihan tarpeeseen. Mä nimittäin olin muutama viikko sitten kaveriporukan kanssa pikku kemuhommissa ja mun huomion vei tosi omituinen piirre. Illan aikana tuli moikattua aika montaakin tyyppiä ja sellanen tietty ihmistyyppi tässä porukassa pisti silmään. Kauheen moni nimittäin kysy et mitä mulle kuuluu ja kun olin vastaamassa niin kaveri oli jo lääppimässä seuraavaa kättä. Ehkä mä vähän ylireagoin, mutta mut on ainakin kasvatettu paremmin. Jos mä kysyn mitä sulle kuuluu, mä kyllä lähtökohtasesti haluun myös tietää sen. Myönnettäköön, siks mä en sitä tällasissa tilaisuuksissa kauheen usein kysykään. Olenhan introvertti ihmisvihaaja. No leikki sikseen, small talk on tossa muodossaan vaan turhimmillaan. Jos sulla ei oo aikaa odottaa mun vastausta, pidä turpas kiinni.  

Mut siis se mun uni laitto miettimään tätä koko asiaa ehkä enemmän kun muuten olisin tähän aikaa käyttänyt. Mä pidän itteäni sen verran omnipotenttina, et mua ei vois vähempää kiinnostaa jos joku on niin kiireinen, ettei ehdi edes esittää kiinnostunutta kun sanon “Kiitti ihan hyvää, mitä jäbä?” Ja siis eihän tollanen vastaus munkaan elämää muuta. Harvemmin tollaselle hyvän päivän tutulle kertoo, että on ollut vaikka vähän ongelmia aivokuoren kemioiden kanssa. Ehkä mun pointti oli vaan että mul on sentään kohteliaisuutta esittää et kiinnostaa sen aikaa et lähetään omiin suuntiin.

Onpas tää nyt aaltoilevaa, ehkä se, että heräsin keskellä yötä kirjoittamaan tätä, vaikuttaa asiaan. Syy miks tässä nyt lastenraiskauksen ja kusipäisen käytösmallin kautta ollaan tultu tähän, on yksinkertainen. Mun uni oli selkeä merkki siitä, et pitäis ottaa ihmisiä enemmän huomioon. Ehkä joskus kirjotinkin jo tästä, mut mun mummi oli ainoa ihminen, joka kysy mitä sulle kuuluu ja sä tiesit, että sitä oikeesti kiinnosti. Sil ei ollut kiire mihinkään ja se kuunteli vaikka koko päivän. Sitä kiinnosti. Sellasia mummit on. Ja siinä tuli sellanen luontainen paine vastatakin kunnollisesti, kunnioittaakseen toista hienoa ihmistä. Se kunnioitus toista kohtaan on kaiken kasvottoman somepaskan takia valitettavasti kärsinyt aikamoisen inflaation. Toisen huomioimisen pitäis olla itsestäänselvyys. Jengii ei vaan enää kiinnosta. 

Whatsapp-viestiin voi jättää vastaamatta, “Mitä jäbä?” -kysymys on vaan alkukantainen refleksi joka on jäänyt meidän lihasmuistiin siitä ajasta, kun jotain vielä kiinnosti vastaus siihen. Niinku sanoin, jos mulle on kusipää, se ei mua hetkauta muuten, kun että mua surettaa sen ihmisen puolesta. Mut jollekin toiselle se käytös voi olla ratkaisevaa. Yks kiva sana voi pelastaa jonkun paskan päivän. Yks turha ilkee sana voi murskata jonkun just itsetuntonsa takasin saaneen elämän. Meidän sanat ja teot vaikuttaa. Sitä kannattaa aina välillä miettiä, eikä elää kun olis jotenkin tärkeempi kun muut. 

Apinat heittää toistensa päälle paskaa. Se on jotenki brutaaliudessaan reilumpaa. Me ei olla pudottu sieltä puusta vielä niin kauas että voitais mitenkään leijua. Ihan samanlaisia apinoita me ollaan vieläkin. Kaunokirjoitus poistettiin jo opintosuunnitelmasta ja pikkuhiljaa emojit korvaa meidän kirjottaman tekstinkin. Mul on monta “frendiä” jonka kanssa en oo koskaan puhunut puhelimessa, vaikka jauhetaan semi-useasti Whatsappissa. Sitäkin on ihan hyvä joskus pysähtyä miettimään.

Miten tuntuu että vaikka meillä ei ole koskaan historian aikana ollut samanlaisia resursseja mennä eteenpäin, me mennään vaan kokoajan taaksepäin? Eikä ketään tunnu edes kiinnostavan. Ei oo aikaa. 

Eihän tää nyt oo se nyky-yhteiskunnan pysäyttävin ongelma. Ehkä vaan hieman surullista. Tän kaiken voi kyseenalaistaa sillä toteamuksella, että joskus mäkin saatan vaan ajautua tuijottamaan ohikulkevia tissejä, enkä yhtään kuuntele mitä toinen vastaa mun "Mitä kuuluu?" -kysymykseen.