Näin vuoden vikana päivänä on hyvä kelailla mennyttä vuotta vähän kattavammin. Vuosi 2013 alkoi osaltani sillä että heti 1. päivän aamuna olin kipeä kuin Fukushiman delfiini. Mietin jo sillon et epäonnen luku alkoi just niinkun pelkäsinkin. Kaikki on tietysti omista keloista kiinni ja uskon et jollain tapaa myös ohjelmoin jo sillon koko vuoden menemään perseelleen. Joka tapauksessa alkuvuosi meni tietynlaisessa euforiassa, tapasin ihania ihmisiä ja pitkästä aikaa jopa nautin elämästä. Puol vuotta sinkkuelämää takana ja uuden vuoden mukana tuli uudet mahdollisuudet. Kaikki oli hyvin. Sitten jotain tapahtu. Aloin taas ohjelmoinaan itselleni huonoja fiiliksiä. Näin ja rakensin itselleni ongelmia sinne, missä niitä ei ollut. Asiat oli liian hyvin enkä voinut hyväksyä sitä että olin onnellinen. Tarvitsin paskaa että voisin taas nauttia jostain. Aika tyhmät kelat näin jälkikäteen ajateltuna.
Mä oon usein jääny itelleni kiinni siitä että elän mun elämää pohtien jotain mennyttä tai odottaen tulevia asioita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, se on kaikista helpoin tapa olla onneton. Koko ajan ympärillä aukeaa mahdollisuuksia ja tilanteet tulee eteen silloin kun niitä vähiten odottaa. Jos sillon miettii että oispa kiva olla jo siellä lomalla tai että oispa tänään yhtä hauskaa kun sillon kerran juhannuksena, kaikki menee ohi. Mennyt on mennyttä, sitä ei enää koskaan saa takas. Kaikki on kiinni siitä miten suhtautuu asioihin. Jos miettii jatkuvasti että jotain ois pitänyt tehdä toisin, se ei kumminkaan muuta sitä mitä on tapahtunut. Se opetus on siellä sen takia että sä oppisit siitä jotain, et jäis kiinni siihen vaan kasvaisit, et tekis enää uudestaan niin. Ei myöskään saa liikaa odottaa tulevaa. Jos on jotain kivaa tulossa, se kyllä tulee sieltä, mut jos vaan jää odottamaan sitä, se aika siinä välissä menee ihan hukkaan. Mikä estää että se väliaikakin vois olla sun elämän siisteintä? Ei oikein muu kuin oma asenne ja suhtautuminen.
Uus vuos on aina aikaa millon pitäis luvata kaikkea. Ennenkaikkea itselleen. Mä oon aina edenny elämässä silleen et meen kaks askelta eteenpäin ja yhen taakse. Se on mun tapa liikkua. Mä tarviin niitä mokia et pääsen eteenpäin. Muuten mä ylpistyn liikaa ja luulen et mä oon Jumala. Joskus mä jopa tarviin aika monta askelta taaksepäin jos meinaa paketti hajota. Se aina herättää. Pitäis tietysti pyrkiä välttämään samoja mokia ja niin mä oon tehnytkin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mä yleensä kyllä opin kerrasta. Ja kun siitä mokasta päästää irti ja huomaa että jotain kehitystä on tapahtunut, se on muuten aika hyvä fiilis.
Tietenkin toivon et elämä ei aina olis niin vuoristorataa. Ois mukavaa vaan lillua elämässä eteenpäin sellasessa tyynessä myötäisessä eikä huolehtia mistään. Mut se ois myös ihan saatanan tylsää. Mä tarviin tän tekstin tuottamiseen ja musan tekoon tunteita, se vaan menee niin. Ja mä myös saan pienistä asioista paljon. Vastaavasti tosi pienet jutut saattaa vaikuttaa muhun negatiivisella tasolla vahvemmin kuin johonkin toiseen. Mut edelleen, mieluummin ne ääripäät kun tasanen junnaus.
Mun mielestä sellasta lupausta mitä ei voi pitää ei kannata tehä. Ei edes itelleen. Jos sä lupaat et alat treenaa nyt alkuvuodesta hulluna ja sit et pystykään pitämään sitä, se masentaa. Lupaa mieluummin yrittää. Ja jos vähän ajan jälkeen alat lipsumaan. Yritä uudelleen. Ota pari päivää breikkiä ilman tunnontuskia ja kato sit jos tekis mieli taas mennä. Mä oon elämässäni tehny muutaman lupauksen mitä en sit syystä tai toisesta ookaan pystynyt pitämään. Ja se on ihan kamala fiilis. Mä pystyn kyllä elämään sen kanssa, pitää antaa itelleen anteeksi, mut se et joskus se voi myös vaikuttaa muiden elämään. Luottamuksen menetys on yks sellanen asia mitä ei vaan saa oikein koskaan takas. Vaikka mä kuinka kirjotan tänne rakkaudesta, suvaitsevaisuudesta ja hyvän kierrättämisestä, itsekkyys, omahyväisyys ja egoilu on kaikki osa mua. Ne pitää vaan hyväksyä osana sitä kokonaisuutta mikä rakentaa loppupeleissä ihan hyvän ihmisen. Omia vikojakin pitää rakastaa ja kaikki kasvattaa. On tosi avartavaa huomata että joku toimintamalli on ollu ihan väärä ja sit korjata se. Näitä lisää vuonna 2014.
Tänä vuonna mä käytin useaan otteeseen tekosyynä että nyt on mun epäonnen vuosi. Syytin myös syksyä ja muita ihmisiä. Tosiasiassa taisin itse olla syypää kaikkeen. Ens vuonna en voi enää paeta numeron taakse. En malta odottaa. 2014 on ohjelmoitu mulle parhaaksi ikinä. Ens vuonna mä lupaan yrittää. Ja yritän niin kauan et voin katsoa itteäni peilistä ja näyttää tyytyväisenä body-peukkua.
Tätä kirjoittaessa soi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti