CARPE DIEM

Mä oon aika sinut seksuaalisuuteni kanssa. Musta sanat, ihana, fantastinen ja sulonen esimerkiksi on oikein hyviä rikastuttamaan lauseita. Miks naiset ja homot sais vaan omia ne? Mä haluun kans käyttää niitä. Mä käytän esimerkiks sanaa ihana ihan saatanan usein. Musta se on hyvä sana. Ne jotka tuntee mut on varmasti jo tottuneet siihen. Joillekin se et jurrinen hevari selittää sun korvaan et oli nähny jonku ihanan turkisneuleen alennusmyynnissä, saattais kuulostaa vittuilulta. Mä lupaan et se ei kumminkaan oo. 

Muutenkin jengin kategorisointi on niin kapeakatseista kun vaan voi olla. Nekin reaktiot mitä mä oon saanu tällä blogilla on ollu osa tosi outoja. Miten joku ihminen voi saada musta niin erilaisen kuvan puhumatta mulle edes koskaan? Se on jotenkin niin suomalaista, dumataan vaan ulkonäön perusteella johonkin lokeroon, mikä sit vaan vahvistuu kun siihen aletaan ite uskoa. Mun käy sääliks ihmisiä jotka luulee et mä istun himassa nakuna, kuuntelen Mardukia ja uhraan eläimiä Baphomethille. Tai en mä tiedä, on niillä ainakin siisti mielikuvitus. Ja puolet tosta saattaa olla tottakin, mut mua eläinrakkaampaa ihmistä saa ettiä.

Vittu miten söpöä. Miks ei sais puhuu niinku haluaa?  Mäkin kiroilen aika paljon. Varmasti mun tekstien pointti aukeis ihan samalla tavalla jos jättäisin vitut ja saatanat pois. Mut se ei sit kuulostais multa. Ja mä kuulostan välillä angstiselta teiniltä. Kiroilu on lapsellista mut mä pidän muutenkin mun lapsenomaisuudesta kiinni. Kyl mä mun mutsin vieressä koitan ainakin vähän vähentää mun kiroilua. Faijan kanssa oon jo luovuttanu. Maailmassa ei ollu kun yks ihminen joka ei koskaan kuullu mun kiroilevan, mun mummi. Mun paras kaveri. Mummin kanssa ei koskaan edes tuntunu et pitäis kiroilla. Se ei kuulunu meiän kanssakäymiseen millään tavalla. 

Voisin tietysti tehdä uudenvuoden lupauksen etten enää kiroilis niin paljon tai alkaisin puhua aikuismaisemmin, mut mä en nää sitä mitenkään akuuttina ongelmana. Ja se et se on jollekin ongelma, on just sitä, sen ongelma. On aika monta muuta asiaa missä voisin itseäni tulevana vuonna kehittää. En ala niitä tässä nyt luettelemaan, mutta listalla on paljon kaikenlaista. Jos listalla ei ois mitään, ois ehkä aika huolestua. 

Jossain vaiheessa pitää varmaan käydä vähän kattavammin läpi, mitä mun vuosi 2013 on pitänyt sisällään. On kieltämättä ollut aika aaltoliikettä. Suurta onnea ja ihastumista, mut sit taas vastapainona aika paljon paskaa. Sanottakoon, että odotan joka tapauksessa innolla että vuosi vaihtuu ja voi taas aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Niinkuin sanoin, numero 13 on aina ollut mulle huono. Kaikki se mitä tää vuosi onkin antanut ihanien ihmisten, onnistumisten ja vaikka tän blogin muodossa, on se myös koetellut ihan omalla tavallaan. Vienyt sitä hyvää energiaa pois paskamaisilla asioilla ja tapahtumilla. Välillä on jopa ollut helppo vaan nauraa ja sanoa et kaikki johtuu numerosta 13. Ehkä se johtuukin. Ens vuonna sen numeron taakse ei voi enää piiloutua, odotan innolla. 

Pitäis elää hetkessä. Jos aina venaa huomista tai haikailee menneisyyttä, se hetki missä sillä hetkellä on, menee ihan ohi. Ja se ohimenevä hetki saattaa huomaamatta olla vaikka koko talvi. 
Mä oon ekspertti siirtämään asioita sillä verukkeella, että teen itelleni jonkun aikataulun, minkä mukaan sit elän. On helppo sanoo et vaik mulla ei nyt oo mitään parempaakaan tekemistä, mun aikataulun mukaan se asia, mitä voisin nyt tehä on agendassa vasta ens viikolla. Ei näin. Se onki mun yks uudenvuoden lupaus. Mun elämä on nyt. Pitäisköhän ottaa persoonallinen "carpe diem" tatuointi muistuttamaan tästä? 

<3

Eli mitä turhaan venaamaan. Mun 2014 alko tänään. Hyvää uuttavuotta kaikille! Meen ampuu raketteja, vittu.

Kuva viime uudelta vuodelta.