Silläkin uhalla, et toistan itteäni, musa on maailman siistein juttu. Pelkästään se et raahautuu treenikselle vaikka ois mitkä fiilikset, pelastaa poikkeuksetta sun päivän. Vittu siit tulee hyvälle tuulelle. Pääsee nollaamaan kaiken ja vaan luomaan jotain. Sydämestä. Tai antaa itestä ulos jotain aitoa. Taidetta. Kauneutta, vihaa ja rakkautta. Kaikki samassa paketissa. Tosi terapeuttista.
Me ei olla käyty treenaa viime tammikuun jälkeen. Joskus vaan pitää ottaa etäisyyttä kaikkeen. Ja jos viidestä jätkästä tuntuu kollektiivisesti siltä, et nyt ei jaksa, ni sillon se on varmaan ihan hyvä olla pakottamatta. Ei mul oo kertaakaan tullu ees mieleen et meiän bändi silti vois hajota. Onneks suomalaiset on niin urpoja muutenkin et tollanen vuoden tauko on ihan normaalia. Kuhan niit ei tuu liikaa. Toi oli eka. Ja varmaan myös vika. Pakko sanoo et se fiilis tulla takas treenikselle ei ollu vuodessa muuttunut mikskään. Ehkä jopa vahvistunut.
Syy siihen et me taas alettiin treenaa on et meil on keikka 5. päivä. Muuten toi tauko ois varmaan venyny viel pidemmäks. Mut ihan hyvä et ei venyny. Ja ollaanhan me käyty Hämeenlinnassa ja Espanjassakin asti duunaamassa uutta musaa täs välissä mut se yhteistreenaus vaan on jääny.
Rumpali meiltä tippu pois ton tauon aikana, mut sekin meni ihan yhteisymmärryksessä. Vähän jännittää et miten menee uudella rumpalilla ja vuoden treenaamattomuuden jälkeen, mut tavallaan se on siinä just se siisti juttu. Pikku kuumotus tuo sen tarvittavan potkun ylittää ittensä. Niinkuin kaikessa elämässä.
Meiän uus rumpali ei oo siis koskaan soittanut tai varmaan ees kuullut yhtään meiän biisiä. Keikka on tasan viikon päästä. Nyt on kahet treenit alla. Ehkä viel saman verran edessä. Vähintäänkin mielenkiintoista. Ekojen treenien perusteella olin pelokkaan toiveikas, tokien optimistisen innoissani. Ens treenit on varmaan jo aika timanttiset. Sit onkin varaa mokaa kenraaliharjoitus niin saa sen tarvittavan kuumotuksen ennen keikkaa.
Bändi on vähän niinkuin perhe. Ja tässä perheessä on se ero et mä en kerrankin oo se lapsellisin. En ainakaan myönnä. Joku tästä perheestä saattaa olla eri mieltä. Pysyn silti väittämäni takana. Eikä se edes oo musta huono asia jos on lapsellinen. Ainakaan bändissä. Siihenhän se tavallaan kaikki perustuu. Kaikki bändit on vähän kun pikkupoikia, ainakin rundilla. Sekin on irtiotto kaikesta normimeiningistä ja parhaimmillaan siistein asia maailmassa. Bändissä riidellään samalla tavalla kuin muissakin perheissä, ja niin sen pitää ollakin. Jos millään ei oo mitään väliä, niillä ihmisilläkään ei ole mitään väliä. Musiikki syntyy tunteista. Olkoon se sit siitä et vihaa sitä vitun kitaristia sillä hetkellä tai siitä et olipa kiva sopia toi riita ja tää onkin ihan siistiä taas. Ilman tunteita ei oo musiikkia. Tai on ehkä Idolsissa.
Anyway, on niin hyvä fiilis olla taas takas treenaamassa. Intohimoja ei saa ikinä unohtaa tai jättää tekemättä jonkun tekosyyn varjolla. Jos joku asia on saanu sut joskus hymyilemään se on jo kova juttu. Vaik menis 10 vuotta, tee se uudestaan jos on mahdollisuus. Mahdollisuus minkä jättää käyttämättä on vaan tuhlattu tilaisuus. Ja tuhlattuja tilaisuuksia kasaamalla tulee tuhlattu elämä.
5. päivä Loosessa me rokataan niin saatanasti et ei oo koskaan rokattu. Tulkaa tsiigaa jos siltä tuntuu. Kaiken lisäks me näytetään livenä vitun hyvältä. Ehkä meiän keikalle tulo muuttaa sun elämän kun tapaat jonkun siistin tyypin tai tuut vaikka vahingossa raskaaks. Elämä on silleen jännää. Koskaan ei tiiä. Tai jotain, ehkä mun pointti vähän katos. Toivottavasti kukaan nyt ei kumminkaan tuu paksuks, ellei sit oo haaveena että esikoinen saa alkunsa bläkkis-keikan takahuoneessa. Koht on uusvuos. Ei tunnu siltä kun mä juhlin sitä tääl blogissa jo pari viikkoo sit. Hyvää sunnuntaita kaikille, muistakaa ehkäisy!
Tässä linkki eventiin, mukana myös VANITY BEACH
Tätä kirjoittaessa soi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti