Mä kuulin eilen maailman kaikkien aikojen parhaan black metal-biisin livenä. Mother North ei pettäny tälläkään kertaa.
Eilen oli siis Satyriconin keikka, ja mun on ihan pakko vähän hehkuttaa. Meinasin kirjottaa et antakaa mun kerrankin kirjottaa jotain jäbien juttuja, mut eihän tää ees oo. Satyricon oli mun nuoruudessa yks maailman siisteimmistä bändeistä. Ne osas yhdistää sellasen alkukantasen vihan ja melodiat ehkä paremmin kun kukaan. Sit ne teki ainakin jossain määrin Metallicat. Mut ei onneks niin pahasti. Niillekin kävi niin et tytöt alko tykkää. Ehkä meiänkin bändille käy joskus niin. Jos mä oisin menny kymmenen vuotta sitten kattomaan Satyriconia, siel ei ois ollu varmaan yhtään mimmiä. Eilen mä olin meiän seurueen ainoa miespuolinen edustaja.
Tällaseks mun rakas Satyricon on menny. Paitsi et tääki on vitun kova.
Mä otin muutaman kuvan, voin laittaa esimerkkinä yhen, mut muuten en oo postaamassa niitä tänne. Mun miehekkään vaaleanpunainen, kiinalainen Huawei on kameralaadussaan jossain Nokian ekojen kamerapuhelimien tasolla. Kiinalaiset saattaa jossain vaiheessa hallita tätä koko palloa, tai siis varmasti kohta hallitseekin, mut niiden luurintekotaito on viel vähän siinä ja siinä. Mitäs on niin sekasin kokoajan, ottais mallia niiden naapureista. Etelä-Korean ja Japanin teknologia on ihan eri tasolla. Kävin just vähän aikaa sit kattomassa Gravity-leffan. Siinäkin se paskin avaruusasema oli kiinalaisten. Oli muuten hyvä leffa, suosittelen lämpimästi.
Tässä ollaan Huawein suorituskyvyn äärirajoilla.
Valitettavasti leijonanosa keikasta käsitti uutta materiaalia. Vaikkei siinä sinällään mitään pahaa olekaan, vanhan matskun fanina oisin kaivannut vähän enemmän sulosointuja teini-iästäni. Kertoo paljon että sain enemmän irti encoresta kuin itse keikasta.
Mut toimiva kokonaisuus kaikinpuolin. Ei ihan täyteen pakatussa The Circuksen tiistai-illassa arvosana nousee meikäläisen asteikolla kelvolliseen. 8/10. Hyvä Norja, hyvä Saatana!
Tarkotus ei ollu jauhaa Satyriconista saati tehä mitään keikka-arviota. Tarkotus ei itseasiassa ollut edes kirjoittaa tänään mitään. Tuli vaan sellanen fiilis kun toi keikka oli niin kova. Musiikki on vaan niin parasta, ja toi suht spontaani keikalle lähtö oli mun tän viikon paras idea. Carpe diem. Täst se lähti.
Mä jätän tähän loppuun ne encoren biisit. Voidaan leikkii et oltiin kaikki siellä yhessä. Tossa ekan biisin aikana noi synakohat kuuluu laulaa samalla tavalla kun Iron Maidenin Fear Of The Darkin ne hoilauskohat. Kaikki mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti