JEES-MIES

Jees-miehenä on helppo olla. Tiettyyn pisteeseen asti. Jees-miehenä oleminen on myös ihan vitun tyhmää. Ikuisesti itseään kusettamalla ei kasva ihmisenä. Jos kaikki on aina ihan sama, pieninkin vastoinkäyminen alkaa jossain vaiheessa tuntua isolta ongelmalta. 

Mä oon ollu joskus tosi jees-mies. Varsinkin mimmien kanssa. On helpompaa kun vaan menee mukana. Varsinkin jos ne asiat ei ole niin isoja, helpompi vaan myötäillä. 

Siitä päästään siihen ongelmaan. Jossain vaiheessa tulee vastaan tilanne, joka ei ookaan ok. Ja jos toinen on tottunut siihen, että aina kaikki sopii, se tilanne saattaa olla dramaattinenkin. 

Varsinkin suhteen alussa, sä haluut tietysti miellyttää sitä toista. Siinäkin pitäis pitää järki päässä. Jos sä et halua lähteä darrassa Ikeaan, sit sä et lähe. Jos se Ikea on sovittu aikasemmin, sit sä et hanki darraa. Jos sä kumminkin aina raahaudut joka vitun paikkaan, halusit tai et, vaikka sä teet sen hyvällä, sä teet vaan hallaa itelles ja sun suhteelle. Mitäs sit kun ekaa kertaa tunnet et suhde on jo niin vahvalla pohjalla et koet voivas sanoa ei? Sit on jo liian myöhästä. Oot totuttanut sun toisen puoliskon siihen et oot helppo. Sen jälkeen on vaikeeta olla omia mielipiteitä vaikka ne olis miten loogisia. Älä tee sitä virhettä. Tottakai tollasesta mahdollisuudesta haluu se toinen pitää kiinni. Niinku sanoin, oon joskus ollut toi jätkä, ja nyt kun sitä miettii tekis mieli mennä lähinnä maan alle häpeemään. 

Rakkauden ja ihastumisen ero on siinä, että rakastuessa siitä katoo se pelko. Sä tiedät että sä riität. Ihastuminen on kaikessa ihanuudessaan myös jollain tapaa kamalinta aikaa elämässä. Pitää vaan luottaa. Ja se on kovin vaikeeta järkeillä itelleen. Ihastunut ihminen on tyhmin olento maan päällä. Siitä kärsii kaverit, sun suhde ja ehkä eniten itse. Siis jos sen tekee tolla jees-mies tyylillä. Ja moni tekee. Mä oon myös ollu monesti se kaveri, joka feidataan. On vaikeeta välillä muistaa, että jos se on se oikea tyyppi, se kyllä on siinä aamullakin, vaikka olisitkin vaan oma ittes. Sustahan se on alunperin kiinnostunut. Kun te ootte alunperin tavanneet, sä oot ollu täysin oma ittes. Älä muuta sitä, miellyttää voi, ja pitääkin, mut ei oman hyvinvoinnin kustannuksella. Miellyttämisen tarve on kuin huumetta. Ja niinkuin kaikissa huumeissa, jos sä annat niille vallan, sä oot jo hävinnyt pelin.

Miten sä kasvat sillä et kaikki on sulle aina ok? Sä huomaat pian, et sun ongelmanratkontakyky on täysin olematonta. Pienestäkin vastoinkäymisestä menee ihan jumiin ja sitä koittaa sit seivailla mitä naurettavimmilla keinoilla. Eihän se nyt herrajumala ole seksikästä kenenkään mielestä. Ja jos sä et oo seksikäs ja kiinnostava sun parisuhteessa niin yhtä hyvin sä voit olla yksin. 

Pienet ongelmat on täysin normaaleita, kaks ihmistä ei voi olla kaikesta samaa mieltä. Se on hyvin palkitsevaa kun on jostain eri mieltä ja puhumalla päästään kompromissiin. Pitää vaan uskaltaa ja luottaa. Oo kiinnostavalla tavalla vaikee, älä tylsällä tavalla miellyttävä ja helppo. Taitolaji.

Siinä ihastumisen huumassa tuntuu aluks siltä, et sä et haluu olla kenenkään muun kanssa. Ja se on se virhe numero yks. Jos alkaa muuttamaan omia rutiineitaan ja feidaamaan muita, se alkaa toimia itseään vastaan pitkässä juoksussa. Pitää olla myös oma elämä. Mitäs sitten kun se alkuhuuma laskee ja tulee sellanen olo et oispa kiva lähtee poikien kanssa vähän rälläämään? Jos sä oot monta kuukautta feidannu kaikki, totta helvetissä se on sen mimmin mielestä outoa, et yhtäkkiä haluutkin omaa aikaa. Vaikka sä välittäisit siitä ihan yhtä paljon, tottakai se tuntuu siltä et nyt on jotain muuttunu. Siks ehkä alusta asti molempien pitäis pitää kiinni omasta elämästään. Siitä päästään just siihen et pitää luottaa et toinen pysyy siinä. Jos ei pysy, ei se ollu sulle se oikea. Sitä oikeeta ei tartte pakottaa muuttumalla ite. 

Kaikki on muuten paljon helpompaa kun ei oo pakottavaa tarvetta miellyttää aina. Se toisen näkeminenkin on paljon siistimpää kun se ei oo itsestäänselvyys. Pysyy se jännitys. Ja siihen jännitykseen pitkät parisuhteet mun mielestä perustuukin. Siihen et se ihminen on mielenkiintonen vielä vuosienkin päästä. Koska sä et voi hallita sitä. Ketään ei pitäis pyrkiäkään hallitsemaan. Onhan se parasta et se on ite siinä, ei siks et sä oot tehny kaikkes sen eteen oman hyvinvointis kustannuksella. Okei, voi pitkä parisuhde perustua siihenkin et joku antaa aina periksi ja se toimii sen takia. Mut sillon joku kusettaa itteään ja pahasti. Jonkun toisen elämä ei voi olla sun elämä. Se voi olla osa sitä. Yin ja Yang. Tasapaino.

Tätä kirjoittaessa soi: