ERITYISHERKKYYS

Tiedän muutamankin jotka näitä pohtii niin ehkä tää jeesaa. 

Mä ite erosin pari vuotta sitten ja se oli kieltämättä vähän rankkaa mut siihen selitys tuolla lopussa. Nyt kun asiaa kelaa pitkän ajan jälkeen, se oli yks parhaita asioita mitä ois voinut tapahtua. Meille molemmille. Ei kukaan eroa ilman syytä. Usein kun sen parisuhteen paine katoaa, löytää uuden ystävän.

Usein eron hetkellä tuntuu että on tuhlannut elämäänsä. 

Tavallaan se, että katkeroituu ja keskittyy vihaamaan on se hetki jolloin siitä koko ajasta tekee tuhlattua. Kaikesta oppii, se kuka sä olet on niiden virheiden summa mitä on menneisyydessä tapahtunut. Eroissa on ärsyttävintä että niin moni asia jää vaivaamaan. Mitä jos joku asia olis mennyt toisinpäin? Mitä jos joitain asioita olis jäänyt sanomatta ja tekemättä. 

Siinä hetkessä ne on kumminkin halunnut tehdä. Se on se ihminen joka sä olet sillon ollut. Ja ne kaks ihmistä ei ole olleet oikeita toisilleen.

Ne ei oo ne sanat jotka satuttaa. Kaikesta voi puhua ittensä ulos jos haluaa. Ne sanat unohtuu, mutta se tunne, mikä niistä sanoista jäi, jää sinne. Se kannattaa aina muistaa. Se tunne on siellä ja vaivaa. Sen tunteen poistaminen onkin jo asia erikseen ja riippuu ihan ihmisestä tapahtuuko se koskaan. 

Mä seurustelin yli 5 vuotta tytön kanssa joka on edelleen mun mielestä hauskin ihminen kenet mä oon koskaan tavannut. Me ei oltu vaan muuten sopivia toisillemme. En vieläkään tiedä oltiinko me liian samanlaisia vai liian erilaisia. Eikä sillä oo mitään väliä. Kaikki exät vie sua sinne missä sun pitääkin olla. Mitä vaikeempaa on, sitä enemmän oppii ja kasvaa. Näin jälkikäteen oon tosi kiitollinen kaikista mun elämän riidoista ja vastoinkäymisistä. Ne on tehny musta paljon vahvemman. Mulla on paikka mun sydämessä kaikille, jotka on jättänyt merkkinsä mun elämään. Samalla tavalla kun pahoilla sanoilla ne fiilikset mitä sä teet, jää aina sinne, jos joskus on rakastanut jotain ihmistä, ei se koskaan katoa, se vaan muuttaa muotoaan. Rakastaminen ja rakastuminen on kaks aivan eri asiaa. Rakastuminen on usein tosi itsekästä. Rakastaminen ei. 

Mua pidetään usein heikkona koska oon hyvin kiltti ihminen. Mun mielestä hyvä voittaa aina pahan. Uskon et mun tehtävä ei oo kokoajan kouluttaa kaikkia urpoja vaan jätän sen universumin tehtäväksi. Karma on onneks aika kusipää. 

Mua aina harmittaa ihmiset jotka puhuu selän takana, valehtelee ja elää muutenkin vitun kyseenalaisesti ja ihmettelee sitten miks kaikki menee ihan päin vittua. Koska sä oot pelle ja universumi yrittää sanoa et lopeta se. Tolla tavalla saavutetut meriitit ei oo pysyviä. Valhe tulee aina takas jotain kautta. Mulle tapahtuu aina hyviä asioita kun teen niitä ite. En mä enää uskalla edes puhua kenestäkään paskaa. Omaa huonoa itsetuntoa se on muutenkin. 

Kateus on kanssa hauska juttu. Jos sitä hetken miettii, niin sehän on pelkästään positiivinen tunne. Sen tarkoitus on viedä sua eteenpäin elämässä. Harmi et niin moni menee vaan ihan saatanasti taaksepäin. Jos sä et oo tyytyväinen ittees, sä oot kateellinen jollekin joka on. Yleinen reaktio on haukkua kyseistä ihmistä ilman syytä. Se ihminen muistuttaa sua siitä, mitä sä voisit olla. Mitä jos sen kateuden ottais voimavarana? Jos mä huomaan et oon kateellinen jollekin, en mä ota sitä niin et onpas toi paska ihminen, vaan niin että jos toi pystyy niin mäkin. Tosi inspiroivaa. 

Mä sain yks päivä tietää mikä mua "vaivaa". Nyt oon lukenut siitä aika paljon ja kaikki on jotenkin selkeempää. Siitä voi lukea vaikka täältä: ERITYISHERKKYYS

Erityisherkkyys on tietyllä tapaa tosi iso rikkaus. Ja nyt kun sen tietää ne elämää suuremmat draamat pienistäkin asioista on helpompi ymmärtää. Onhan toi nyt homoin diagnoosi minkä mies voi saada, mut mitä sitte? Must se on tavallaan ihan siistiä. 

Muutama asia mitkä erityisherkkyydessä on vähän hankalia:

Mä tiedän yhestä kulmakarvan kohotuksesta tai äänenpainanteesta yleensä ihmisen fiilikset. Se on välillä aika rankkaa. Pystyy näkemään ihmisen todelliset tarkoitusperät ja moni ei pysty sitä hyväksymään. Mua pidetään usein sen takia ylimielisenä. Koska vaikka mä miten yritän, mä aina reagoin siihen. Saatan olla vaan hiljaa tai välinpitämätön jos huomaan et tol on nyt joku ongelma. 

Yleinen seuraus siitä on, et se ongelma pahenee.

Mä oon monta kertaa joutunu tilanteeseen missä joku mimmi on suuttunut mulle kun oon sanonut et kai sä tiedät että toi sun "paras poikakaveri" on aivan ihastunut suhun. Sitten kun ne on vapailla markkinoilla, ne friendzonatut reppanat alkaa pommittaa niitä viesteillä. 

Koska mä tiedän ihmisistä tollasia juttuja tosi helposti, mua kuumottaa et muutkin lukee mua yhtä hyvin. Siks mä oon usein varautunut. Vaatii aika paljon että pääsee mun luottamuksen arvoiseksi. Tällä hetkellä mulla on niitä ihmisiä mun elämässä tasan kaksi. 

Se intuitio josta oon aikasemminkin kertonut on kans tosi vahva. Välillä ei ees kiinnosta lähtee johonkin kun tietää jo et ei oo sellasta fiilistä et mitään erikoista tapahtuis. Vastaavasti sillon kun intuitio huutaa et "Tänään on taas SE päivä, mee jo!" -se on maailman paras fiilis. Vähän ku näkis tulevaisuuteen. En oo viel saanu intuitiivista näkyä lottokupongista, mut sitä odotellessa.

Se että kukaan harvemmin uskoo mua kun sanon jotain näistä yllämainituista asioista on vitun rasittavaa ja siks mä en niistä yleensä puhu. Välillä musta tuntuu et uskonko itekään. Mut pakko se on uskoa kun ne vaan tapahtuu. Moni jotka tätäkin lukee saattaa pitää mua hulluna mut jos jollain on tää sama niin ois siisti kuulla omia kokemuksia? 

Pusuja kaikille!

Tätä kirjoittaessa soi: