AHAA-ELÄMYS

Kirjotin pari päivää sitten siitä miten omalla suhtautumisella asioihin voi muuttaa niiden merkitystä. Itseasias tuntuu et kirjotan siitä aika usein. Mut siihen on syynsäkin. Sehän on asia mikä pitäis muistaa joka päivä. Ja nyt mä kirjotan lisää koska mulle tapahtu eräs insidentti. Näennäisesti negatiivisesta asiasta mä sain irti pelkkää positiivista. Ja vielä vähän aikaa sitten mun reaktio siihen ois ollu ihan erilainen. Nyt mä vaan otin sen kiitollisena vastaan. Todella kasvattava kokemus. Mä arvostan ihmisissä suorapuheisuutta, ja vaikka se saattaa tuntua pahimmillaan todella pahaltakin, ne seuraukset on järjestäen sen arvoisia. Totuus sattuu. Mut se sattuu syystä. Olkoon se syy sitten se että tiedostaa omat toimintamallit vääriksi tai tyytymättömyys omaan minäkuvaan. Joka tapauksessa se on osa sitä mikä mielletään henkiseksi kasvuksi. Ja se on välillä vaikeaa. Varsinkin jos sen ottaa vastaan väärin  tai pahimmassa tapauksessa ei ollenkaan.

 Kaikkihan lähtee aina siitä omasta ahaa-elämyksestä, jos sä et ite ole valmis kasvuun, oikeestaan mikään ei sitä tule muuttamaan. Mun mutsi-parka on ehkä kärsinyt tästä mun jääräpäisyydestä aikoinaan eniten. Kun mua pakotti, menin lukkoon. Ajan kanssa mä sit opin ne asiat ite. Yleensä jonkun opetuksen kautta tai oman mokan. Mut niin se vaan oli, sille nyt ei mitään enää mahda. 

Mä voin tänne kirjottaa maailman loppuun asti et virheistä oppii ja niistä ei voi ottaa morkkiksia, mut siihen ei myöskään saa tuudittautua. Joskus asiat voi myös ottaa vakavasti. Pienellä tsemppauksella sen saman asian voi tehdä kerralla hyvin. Sit ei tartte nolostua ja pyydellä anteeksi. Ylpeys omasta hyvintehdystä työstä on myös aika kiva tunne. Mun ongelma on aikasemmin ollut, et vaikka tiedostan et asiat ei oo niinku pitää, ja jos silti hommat menee päällisin puolin mallikkaasti, mä tuudittaudun siihen hyvänolontunteeseen. Sit kun paskaa lentää tuulettimeen, huomaakin et niin, ois ehkä voinu käsitellä tän asian niin tää ei olis taas tullut eteen. Oon lakassut asiat maton alle, koska on ollut helpompaa sulkea silmät siltä tosiasialta että omassa tekemisessä olis jotain muutettavaa.

Pienellä hetkellä voi olla iso vaikutus. Oikean ihmisen lausumana yks lause voi olla paljon vaikuttavampi kuin yhen ihmisen koko elämän kestänyt paasaus. Se vaatii oikean hetken ja just sen ahaa-elämyksen. Kun näkee et saattaa menettää jotain tärkeetä, ne ajatukset omista toimintamalleista selkeytyy aika nopeesti ja asioille haluaakin tehdä jotain. Mulla tää nyt toimii tällä tavalla. Vähän jälkijunassa. Pysäkin jäljessä. Välillä jopa väärässä sporassa. Mut onhan sekin seikkailu jos ottaa sen sellasena. Mä oon tottunu elämässäni siihen et voin tehdä asioita vähän puolvaloilla ja sit hurmata ne ihmiset mun lässytyksellä jos joku ottaa herneen nenään. Sehän ei pidemmän päälle toimi. Ehkä mussa asuu pieni narsisti, mut ainakin tiedostan sen. Ja se on pysynyt aika hyvin niskalenkissä. 

Anteeks voi pyytää vaan tietyn määrän, sit pitää jo tapahtua jotain muutosta. Se oli se suurin asia mitä ammensin tästä kyseisestä keskustelusta, josta sain irti niin paljon. Ironisinta koko jutussa oli että mä oon käynyt saman keskustelun monta kertaa, tai ainakin samanlaisen. Mut se vaati oikean ajan, tilanteen ja oikean ihmisen ja mun sisällä naksahti jotain. Alkuun musta tuntui ahdistavalta ja normaalisti koko juttu ois taas saattanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mut nyt mä kuulin. Ymmärsin ja halusin toimia. Kirjotin aikasemmin et mul on aika voittamaton olo, ja tää vaan vahvisti sitä. Viime vuonna tätä ei olis tapahtunut. Nyt musta tuntuu et mun potentiaali henkiseen kasvuun on rajaton. Välivuoden aikana käyttämätön potentiaali näköjään kasaantuu. Hyvä meininki.

Kaikki pohjautuu siihen pieneen muutokseen, minkä omaksuin heti ekana päivänä tänä vuonna. Mä oon tappavan rehellinen, itselleni ja muille. Se on jossain määrin tyhmänrohkeaa ja mä oon jopa tehnyt sitä liian suoraan, koska ihmiset ei oo tottuneet siihen multa. Pitää vielä opetella. Tää on vähän ku tsygällä ajo mulle. Enkä mä tarkota et oisin ollu mitenkään epärehellinen aikasemmin, en todellakaan. Oon vaan vältellyt konflikteja, koska niin on ollut helpompaa. Ja ne ihmiset ymmärtää sen joilla on väliä. Ne jotka ei, ei vielä oo siinä samassa pisteessä ja se on ihan ok. Mä olin sellanen vielä hetki sitten. Se ahaa-elämys tulee itsestään. Ei mun tai kenenkään pakottamana. Syntyyks pakottamalla mitään muutakaan elämässä? No, ehkä täydellinen vartalo. Mut ei sekään oo kivaa. Mä en rupee mihinkään Jeesusmaiseen saarnaukseen suorapuheisuuden puolesta. On vaan helpompi olla ja olemalla suora saa myös suoruutta takas. Se ei enää tunnu pahalta vaan oikeestaan aika vitun mahtavalta.