ROID RAGE

Huh, mul on ollu mun elämän pahin writer's block. En oo pystyny kirjottamaan mitään. Aina kun oon istunu koneelle ja koittanu alkaa kirjottaa on tuntunu siltä kun luolamies yrittäis lähettää whatsapp-viestiä. Ihan kauheeta. Nolla fiksua lausetta. Tää tosin on mulle hyvin normaalia enkä oo jaksanu siitä kauheesti stressata, mut silti hyvin vittumaista suoraansanottuna. 

En tiedä onko mun writer's block (mikäköhän helvetti se on suomeksi?) helpottanut yhtään mut mun on nyt pakko skrivata siitä kun mä olin äsken salilla pitkästä aikaa. Se oli niin surkeeta räpellystä et en tiedä oisko pitäny itkee vai nauraa. Palataan mun yhteyden kirjallisuuden jumalan kanssa katkeamiseen joskus toiste. 

Lukuunottamatta muutamaa kertaa, mitä tännekin oon brassaillu mä en oo käyny salilla noin puoleen vuoteen. En oo vaan jotenki jaksanu. Niinku aikasemmin mainitsin, mä käyn salilla sit kun peilissä alkaa näyttää siltä et pitäis ja lopetan sitkun ei näytä enää siltä et pitäis. No, se päivä oli tänään. Ystäväni Jarnon kanssa tehtiin sopimus et nyt alkaa taas bodaus. Niinpä aamulla raahauduttiin tohon Idealfit Eiraan, Jarski osti kortin ja mä otin mun hyllyltä. Tervetuloa uus terveempi elämä! 

Harmi et olin jo ehtinyt unohtaa miten perseestä salilla käyminen on. Tai ainakin se alotus. Kun on tottunut tekemään jollain tietyillä painoilla ja joutuu alottamaan ns. alusta. Ja eihän suomalainen mies nyt herrajumala ala vetämään pienemmillä painoilla kun millä joskus on vetänyt. No okei, aloin mä, mut kyl se vitutti. Täs mä nyt istun sohvalla ja venaan huomista, tai paremminkin ylihuomista millon alkaa viimeistään mun salille paluun toinen lempivaihe, lihassärky. Ja se et kaikki jänteet ja nivelet jomottaa ja tuntuu et luutkin itkee verta. Ihanaa. Onneks meil on kans keikka kahen päivän päästä niin ehin viel huomen salille tekee tarpeeks damagea. Näytän varmaan lavalla siltä kun joku ois tunkenu rautakangen mun perseeseen.

Valvontakamerakuvaa meidän alkulämmöistä.

Mul oli sentään sen verran järkeä päässä et mä otin semi-iisisti. Viimeks kun alotin samanlaisen tauon jälkeen salin mä jumiuduin puoleks timmaks vääntämään pohkeita, jonka seurauksena parin päivän päästä mä en pystyny laittaa kantapäitä maahan, ne oli niin saatanan kipeet. Tuntu fiksulta kävellä duunissa kun näytti oikeesti siltä et mul ois ollu näkymättömät korkokengät. Katotaan oonko oppinut mitään. Mä meinasin kirjottaa avautumisen siitä miten kamalaa salilla oli, mut nyt kun mun läähätys on vähän tasaantunut, mul on ihan hyvä fiilis. Aikasemmin kun Jarski sano et ollaan viel 15 minsaa niin mä menin salaa toiselle puolelle pelaa Flappy Birdiä. Tuntu et mun sydän ois tullu mun rinnasta läpi ja mua oikeesti laatatti ja pyörrytti. Tuntu et kaikki tän breikin aikana mun kroppaan varastoituneet hampurilais-ja kaljamolekyylit huus et: "Älä tapa meitä, me rakastetaan sua!" Ja kyllähän mäkin niitä rakastin sillon kun ne kroppaani imailin. Mut nyt se rakkaustarina on ohi. Tai no ei vitussa ole, mut mul on uus salarakas, Idealfit. 

Mä oon lievästi addiktioluonne. Mä olin joskus vähän koukussa saliin ja painoin melkein 100-kiloa. Se oli sillon kun mä kävin salilla sen takia et mä halusin tehä vaikutuksen muihin miehiin. Aika homoa. Nyt kun mä käyn siellä naisten takia tää koko homma on vähän loogisemmalla pohjalla. En ajatellut tällä kertaa addiktoitua saliin samalla tavalla, ajattelin et me voitais vaan olla kavereita. Mä oon jo koukussa naisiin, shoppailuun, musaan, nykyään niinkin heteroon asiaan kun sisustamiseen, hyvään safkaan ja jossain määrin punaviiniin. Mä en tartte yhtään koukuttavaa asiaa lisää.

Onneks mä en oo koskaan kokenut tarvetta sekoilla huumeiden kanssa. Mä oon aika varma et mä rakastaisin niitä. 

Tästä se nyt lähti, kahen jäbän epätoivonen yritys karistaa bloginkirjottamisen langettama homoleima ja tavoitteena se, et ens kesänä Hietsussa mimmit on silleen et, "Yök, mitä bodareita!"