MÄ OON SANATON

Mä en oikein ees osaa kirjoittaa tähän mitään. Ihanaa olla suomalainen. Kelatkaa hetki tota keskustelua ja sitä, miten väärin kaikki on. 

MATKAILU AVARTAA

Internetin puuttuminen laittaa ihmisen tekemään asioita, joita ei välttämättä muuten tekisi. Tässä tapauksessa kirjoittamaan tätä postausta. Toisaalta on kohtalaisen luonnollista, että istuttaessa 11 kilometrin korkeudessa internet-yhteys ei ole itsestäänselvyys. Lomat äidin lihapatojen äärellä on lusittu ja paluu lottovoittajien keskuuteen on masentava tosiasia. Välilaskulla Lontoosta tarttui yllättävää matkaseuraa ja matka onkin sujunut huomattavasti mukavammin kun ei ole tarvinnut tuijottaa edessä istuvan mummon takaraivoa ja yrittää etsiä Jeesusta permiksen kiemuroista. 

Irtiotto arjesta Espanjan lämpöön osoittautui jopa ajateltua smuutimmaksi ratkaisuksi ja pitkästä aikaa tuntuu, että akut on ihan oikeasti ladattu. On ehkä ehtinyt pohtimaan paljon asioita, joita oikeastaan tulinkin pohtimaan. Suosittelisinkin tässä nyt kaikille, jotka tätä lukee, pientä irtiottoa siitä kaikesta paskasta, jota myös Suomen talveksi kutsutaan. Jopa pituudeltaan mitättömän viikon poissaolon aikana ehti hyvin huomata, että jopa positiivisuudesta voimansa ammentava black metal -muusikko oli ehtinyt jossain määrin turruttaa itsensä hyväksymään sen, että on ihan normaalia olla olosuhteiden masentama ja elämäniloton.

Kun suomalaista menoa seuraa edes hetken "ulkopuolelta" sen tragikoomisuus iskee jotenkin kovempaa. Sen vaan tajuaa, että eihän tollasta meininkiä ole missään muualla. Suomi on monella tapaa kuin Euroopan Pohjois-Korea, äläkä nyt käsitä väärin, onhan meillä edelleen 99,8%:sesti vapaampaa, mutta jotenki se, että kaikki vaan hyväksytään on se yhdistävä tekijä Kim Jong-unin Aasian El Doradon kanssa. Sinäänsä järjetöntä, sillä meillä olis kaikki mahdollisuudet vaikuttaa asioihin, mutta kun jengi on totutettu siihen, että byrokratian rattaissa kauneinkin aate kuolee, tai sitten sitä vaan vatvotaan niin kauan ettei sillä ole enää merkitystä. Tuntuu, ettei jengi jaksa enää välittää. Tai jaksaa ehkä välittää sen verran, että postaa Facebookiin kiukkuisen ja yhteiskuntakriittisen status-päivityksen, mutta mitä se nyt sitten muuttaa? Tuntuu, että jatkuvilla kielloilla ja tyhjillä lupauksilla on viimein katkaistu kamelin selkä. Tuloksen näkee kun avaa Iltalehden nettisivut - homma menee suohon ja aika saatanan kovaa. 

No, tuskin tää postauskaan asioita sen enempää muuttaa. Lähinnä sielujen sympatiaa kokevat lukijat voi kelata, et hei, ollaan samaa mieltä. Vielä kun joku inspiroituis tekemään jotain somen ulkopuolella. Kyllähän vaikka Ranskassakin jengi polttaa kaduilla autoja jos patongin hinta nousee 5 senttiä. Ja ihan hyvin niilläkin menee. Pikku kaaos on musta aina hyvästä. 

No, ranskalainen kulttuuri on muutenkin hieman eläväisempää ja koloniasmin johdosta ehkä jopa rikkaampaa kuin tasaisen harmaa Suomi-junnaus. Asioita ei voi vertailla suoraan, mutta uusien tapojen ja ajattelumallien sisäistäminen ja tutkiskelu on ehkä se tapa, jolla Suomeakin vois viedä eteenpäin. Boksin sisällä on turvallista, mutta käymättä koskaan sen ulkopuolella kuolee tylsyyteen aika nopeasti. Se turruttaa. Se on myös valitettavasti meidän nykypäivää. 

Palatakseni mun postauksen pääpointtiin; matkustelkaa. Käykää muissa maissa ja tutustukaa ihmisiin. Suomalaisuutta ei pidä hävetä. Oon huomannut, että me ollaan ulkomailla kaikessa sukkasandaaliudessamme kumminkin aika kiinnostava kansa. Jurot eskimot on yhtä eksoottisia Mauritiuksella kuin juoksevaa mummoa odottamaan jäävä somalialainen bussikuski täällä härmässä. Kaikki on vain katsojan silmissä. Ja omassa asenteessa. 

Nähään maailmalla!

Tätä kirjoittaessa soi:

JEE, SUKSET!

Tämän päivän postaus käsittelee Nasaretin komeimman puusepän matkaa multikansallisen yhtiön keulakuvaksi ja välilliseksi syntipukiksi ihmiskunnan historian suurimman aivopesun ja massamurhan takana.

Näin joulun alla sitä on vähän kuin pakotettu kelailemaan hengellisiä asioita. Onhan Jeesus läsnä niin sydämessä, kuin haamuna muistuttamassa siitä, että joulun pääasiallinen tarkoitus on nykypäivänä kuluttaa mahdollisimman paljon rahaa. Jos ei muuten niin muista ainakin joulukirkossa laittaa kolehtiin jotain, taivaspaikka saattaa olla siitä kiinni. Oikeesti. Koska helvetti ja synti. 

Nerokasta.

Jokaisessa parisuhdeoppaassa lukee, että syyllistämisen ja kiristämisen kautta rakentuva suhde ei tule toimimaan pitkässä juoksussa. Kukahan sen kertois kirkonmiehille? Herran pelko on viisauden alku. C´mon hei, jokainen on oman onnensa herra.  

On musta omituista, että vaikka kirkosta on tänäkin vuonna eronnut ennätysmäärä suomalaisia, silti esim. kirkkohäät tai parin viikon päästä koittava kristinuskon pyhin juhla on edelleen usealle uusateistille yhtä pyhä kuin katoliselle papille Torinon käärinliina. 

Mä en myöskään näe kauheesti logiikkaa siinä, että erotaan kirkosta, koska homot ei saa mennä naimisiin, mutta sit kumminkin liitytään takas, koska itse halutaan kirkkohäät. 

Mikä joulusta sitten tekee niin erikoisen? Miksi kirkkoa vihaava kapinoiva teini menee onnesta kananlihalle kun Jeesuksen syntymäpäivänä saa avata muutaman paketin? Vähentääkö Satanic Warmasterin levyn arvoa jos sen repii paketista Vapahtajan synttäreiden kunniaksi? Reiluuden nimissä on tosin pakko myöntää, että eihän Jeesuksella ole käytännössä mitään tekemistä nykykirkon kanssa. Nasaretista ponnistaneesta raksajätkästä nyt vaan on aika vahvasti tullut tän rahastusfirman poster boy.

Onhan Che Guevaran kuvalla varustetut t-paidatkin kirjaimellisesti koskettaneet useampaa ihmistä kuin Kuuban vallankumouksessa saavutetut meriitit. 

Mennään hetkeksi sivuraiteelle koko joulusta. Ne jotka on vähänkään jaksaneet olla hereillä uskonnontunnilla tai muuten vaan tutustuneet kyseisestä kaverista kirjoitettuihin sankaritarinoihin tietää, että Jeesushan oli ihan helvetin hyvä jätkä! En mä ainakaan oo lukenut mitään mitä se olis oletettavista sanonut mistä mä oisin mitenkään radikaalisti eri mieltä. Siis Jessehän on suvaitsevaisuuden ja universaalin rakkauden äänitorvi numero yks. Jotenkin koomista sanoa mut kyl moni asia minkä perusteella mä elän mun elämää pohjautuu jollain tapaa "Jeesuksen opetuksiin". Jeesuksen opetukset nyt tosin on jo lähtökohtasesti aika harhaanjohtava termi. Raamattuhan on käytännössä best of -kokoelma vanhempien pakanauskontojen parhaista paloista, eli ei ne sinäänsä ole Jeesuksen opetuksia. Mut vähän samalla tavalla kun Matti Nykänen on antanu kasvot negatiiviselle urakehitykselle, niin Jesse on antanut kasvot näille saduille. Sanotaan nyt näin, et siinä tarinassa on enemmän reikiä kun keskiverto riistokalastukseen tarkoitetussa nylonverkossa. Pyhä kolminaisuus oli ihan yleinen käsite jo ennen kristinuskoakin. Koko kirjassa ei sinäänsä ole mitään uutta tai omaperäistä. 

Pakko sanoa, et sillä firmalla on kyl hyvät markkinamiehet. Tai no, onhan se helppo markkinoida jos miettii, että toimintamalli on ollut aikojen saatossa aika sama kun sillon kun Hitler “markkinoi” kaasukammiota juutalaisille.

Herran pelko on viisauden alku.

No, tän ei ollut tarkoitus olla mikään kirkon kyykyttämispostaus. Ihmettelen vaan miten siitä pilke silmäkulmassa kulkeneesta parrakkaasta rakkauden lähettiläästä on tullut se homoja vihaava, naisten oikeuksia jyräävä, abortit ja kortsut kieltävä kusipää, jonka kasvoilla kirkko myy omaa propagandaansa jengille? Ei Jeesus maininnut näistä asioista sanallakaan. Miten ne edes on relevantteja "Herran" vuonna 2014? 

Kirkkopyhistä pyhin on edelleen yhä enenemässä määrin kirkottomassa Suomessa se juhlista suurin ja tärkein. Johtuuko se sitten siitä että lapsesta asti se on ollut tärkeä päivä varmasti kaikille? Tottakai koko elämän kestänyt tapa olis outoa muuttaa vaikkei kirkkoon enää kuuluiskaan. Eikä sitä missään nimessä pitäiskään muuttaa, mietin vaan, et harva tuskin miettii niitä kirkosta eroamisen syitä siinä joulupöydässä. 

Kirkosta ja uskonnosta on helppo poimia ne omat itselleen sopivat asiat ja unohtaa ne epäkohdat. Suomen evankelis-luterilainen kirkko saa siinä mielessä aika paljon paskaa siihen nähden miten paljon ne tekee hyvää. Suomessahan kirkko on vielä suht korruptoimaton ja vilpitön järjestö. Kirkko tekee paljon hyvää työtä jota ilman vähäosaiset ois ihan vitun paljon huonommassa jamassa. Tätä ei vaan kauhean usein nosteta esiin sillon kun vaikka eräs nimeltä mainitsematon Kristillisdemokraatti (kutsutaan häntä vaikka Päiviksi) avaa turpansa ja kyseinen rouvashenkilö yhdistetään tietysti aina kirkkoon. Kansan silmissä Päivi puhuu kirkon äänellä, oli asian totuusperäisyys sitten mikä tahansa. 

Valtiota ja kirkkoa tuskin saadaan ihan lähiaikoina erilleen mut miten olis, saisko kirkon ja Päivin erilleen? Vois tehdä ihan hyvää kirkon julkisuuskuvalle. 

Mitä sitten jos Päivi kieltää joulun? 

Tässä muuten hauska kuva Paavista, tuosta Vatikaanin ikuisesta poikamiehestä. Mä jätän sen vaan kummittelemaan tähän loppuun. Pusuja kaikille ja HYVÄÄ JOULUA! <3

EMOJIRAKKAUTTA

Mä näin unta et mun lapsuusaikojen paras ystävä tappo ittensä yhtäkkiä. Asiahan ei siis todellisuudessa tietenkään ole näin, mutta se pisti miettimään. Unilla on välillä syvempi tarkoitus ja usein tällaset unet on vaan sitä, että sehän on sun alitajunta joka yrittää kommunikoida sun kanssa. Ihminen kun tuppaa olemaan niin tyhmä, että välillä pitää piirtää. Mä ainakin oon. Mut mun alitajunta sit aina piirtää mulle kuvan jos en tajua mitä pitäis kelailla. 

Ihmiskroppa on aika näppärä pitämään itsestään huolta. Jos joku homoflunssa iskee tälleen talven keskellä, valkosolut lisääntyy ja jeesaa sut taas kondikseen. Sun kroppa on 110% sun puolella. Se, että se on sun puolella myös henkisissä asioissa jää aina vähän pienemmälle huomiolle. Tottakai se jeesaa sua myös henkisen puolen ongelmissa. Yleensä ahdistus loppuu kun oivaltaa jonkun asian. Se ahdistus on vähän kun kuume, sillon pitää kelaa mikä on vikana. 

Jokainen psykologi, terapeutti tai ammattiauttaja sanoo samaa; muutos lähtee itestä. Apua voi hakea, mut se halu pitää lähteä itestä. Ja se halu tulee aina omien oivallusten kautta. Kun kuuntelee omaa kroppaa ei oikein pysty mokaamaan. Välillähän se on vähän turhauttavaakin, eikä intuitiota usein halua kuunnella. Jotenkin ihminen on onneks herkempi intuitiolle nimenomaan negatiivisissa asioissa. Miten monen epävarman teinipojan intuitio on huutanut, että ehkä rakkaus isotölkkiseen sijaisopeen on ykspuolista? Silti siihen on sokeasti uskonut ja maikkaparka on toiminut tietämättään nuoren pojan seksuaalisen heräämisen välineenä.

Sitten on tietysti niitä tarinoita, joissa on tapahtunut se jokapojan unelma. Sillonkin todennäkösesti ainakin sen maikan intuitio on kehoittanut jotain toista toimintamallia. 

Hassua muuten, että kun noista tollasista tilanteista lukee, niin jos 42-vuotias naispuolinen matikanopettaja on harrastanut muutakin kuin Pythagoraan lausetta 15-vuotiaan lätkäjätkän kanssa jälki-istunnossa, JOKAISEN miehen selkärankareaktio asiaan on: “Miks vitussa mul ei käynyt noin hyvä tsägä lukiossa?” 

Käännäppä nää sukupuoliroolit toistepäin. Harvempi mimmi varmaan siinä päässään satuhäitä läpikäydessä ja ekaa limudiskoa järkätessä samalla toivoo, että matikanmaikka raiskais. Mut laitappa tarpeeks kuuma sijaismaikka mihin vaan luokkaan, mä lupaan, että se käy joka jätkän mielessä edes hetken. Sellasia vekkuleita me pojat ollaan. Ja väärinhän nää molemmat tietysti on. Tulipa vaan mieleen. 

No, eksyin alkuperäisestä aiheesta aika hakoteille, mut se mistä piti jauhaa on se, että tää uni tuli ihan tarpeeseen. Mä nimittäin olin muutama viikko sitten kaveriporukan kanssa pikku kemuhommissa ja mun huomion vei tosi omituinen piirre. Illan aikana tuli moikattua aika montaakin tyyppiä ja sellanen tietty ihmistyyppi tässä porukassa pisti silmään. Kauheen moni nimittäin kysy et mitä mulle kuuluu ja kun olin vastaamassa niin kaveri oli jo lääppimässä seuraavaa kättä. Ehkä mä vähän ylireagoin, mutta mut on ainakin kasvatettu paremmin. Jos mä kysyn mitä sulle kuuluu, mä kyllä lähtökohtasesti haluun myös tietää sen. Myönnettäköön, siks mä en sitä tällasissa tilaisuuksissa kauheen usein kysykään. Olenhan introvertti ihmisvihaaja. No leikki sikseen, small talk on tossa muodossaan vaan turhimmillaan. Jos sulla ei oo aikaa odottaa mun vastausta, pidä turpas kiinni.  

Mut siis se mun uni laitto miettimään tätä koko asiaa ehkä enemmän kun muuten olisin tähän aikaa käyttänyt. Mä pidän itteäni sen verran omnipotenttina, et mua ei vois vähempää kiinnostaa jos joku on niin kiireinen, ettei ehdi edes esittää kiinnostunutta kun sanon “Kiitti ihan hyvää, mitä jäbä?” Ja siis eihän tollanen vastaus munkaan elämää muuta. Harvemmin tollaselle hyvän päivän tutulle kertoo, että on ollut vaikka vähän ongelmia aivokuoren kemioiden kanssa. Ehkä mun pointti oli vaan että mul on sentään kohteliaisuutta esittää et kiinnostaa sen aikaa et lähetään omiin suuntiin.

Onpas tää nyt aaltoilevaa, ehkä se, että heräsin keskellä yötä kirjoittamaan tätä, vaikuttaa asiaan. Syy miks tässä nyt lastenraiskauksen ja kusipäisen käytösmallin kautta ollaan tultu tähän, on yksinkertainen. Mun uni oli selkeä merkki siitä, et pitäis ottaa ihmisiä enemmän huomioon. Ehkä joskus kirjotinkin jo tästä, mut mun mummi oli ainoa ihminen, joka kysy mitä sulle kuuluu ja sä tiesit, että sitä oikeesti kiinnosti. Sil ei ollut kiire mihinkään ja se kuunteli vaikka koko päivän. Sitä kiinnosti. Sellasia mummit on. Ja siinä tuli sellanen luontainen paine vastatakin kunnollisesti, kunnioittaakseen toista hienoa ihmistä. Se kunnioitus toista kohtaan on kaiken kasvottoman somepaskan takia valitettavasti kärsinyt aikamoisen inflaation. Toisen huomioimisen pitäis olla itsestäänselvyys. Jengii ei vaan enää kiinnosta. 

Whatsapp-viestiin voi jättää vastaamatta, “Mitä jäbä?” -kysymys on vaan alkukantainen refleksi joka on jäänyt meidän lihasmuistiin siitä ajasta, kun jotain vielä kiinnosti vastaus siihen. Niinku sanoin, jos mulle on kusipää, se ei mua hetkauta muuten, kun että mua surettaa sen ihmisen puolesta. Mut jollekin toiselle se käytös voi olla ratkaisevaa. Yks kiva sana voi pelastaa jonkun paskan päivän. Yks turha ilkee sana voi murskata jonkun just itsetuntonsa takasin saaneen elämän. Meidän sanat ja teot vaikuttaa. Sitä kannattaa aina välillä miettiä, eikä elää kun olis jotenkin tärkeempi kun muut. 

Apinat heittää toistensa päälle paskaa. Se on jotenki brutaaliudessaan reilumpaa. Me ei olla pudottu sieltä puusta vielä niin kauas että voitais mitenkään leijua. Ihan samanlaisia apinoita me ollaan vieläkin. Kaunokirjoitus poistettiin jo opintosuunnitelmasta ja pikkuhiljaa emojit korvaa meidän kirjottaman tekstinkin. Mul on monta “frendiä” jonka kanssa en oo koskaan puhunut puhelimessa, vaikka jauhetaan semi-useasti Whatsappissa. Sitäkin on ihan hyvä joskus pysähtyä miettimään.

Miten tuntuu että vaikka meillä ei ole koskaan historian aikana ollut samanlaisia resursseja mennä eteenpäin, me mennään vaan kokoajan taaksepäin? Eikä ketään tunnu edes kiinnostavan. Ei oo aikaa. 

Eihän tää nyt oo se nyky-yhteiskunnan pysäyttävin ongelma. Ehkä vaan hieman surullista. Tän kaiken voi kyseenalaistaa sillä toteamuksella, että joskus mäkin saatan vaan ajautua tuijottamaan ohikulkevia tissejä, enkä yhtään kuuntele mitä toinen vastaa mun "Mitä kuuluu?" -kysymykseen. 

ELÄMÄÄ OMERTAN JÄLKEEN

Hei rakkaat ystävät, 

“Kesäloma” vähän venähti ja sain vasta nyt aikaseks tulla skrivaamaan jotain. Voisin kirjoittaa tähän siitä miten kiireinen oon ollu ynnä muuta paskaa, mut tosiasia on et oon muutaman kerran istunu koneelle vain huomatakseni et ei oo ollu oikein mitään fiksua sanottavaa. Oon mä kyllä ollut kiireinenkin mut se on lähinnä tekosyy. 

Tässä ensilumen raiskatessa mun vasta asfaltoitua kotipihaa mietin, että on se kumma miten ihan omasta tahdosta täällä Suomessa haluaa asua, vaikka puolet vuodesta ulkoilma sattuu naamaan. Onhan se vähän omituista. Tottakai naamaan sattuu jos se palaa auringossakin, mut se on useimmiten oma valinta. Harvemmin kukaan jää ulos “ottamaan pakkasta”. 

Koitin tässä aikani kuluksi miettiä positiivisia asioita talvesta, mutta lähinnä pään täyttää inhorealistinen kuva siitä, että aurinkoa ei tuu nyt muutamaan kuukauteen näkymään ja sen kyl huomaa samantien jengin käytöksessä. Kämppäkin alkaa olla viime vuoden kylmyystasolla vaikka kunnon pakkaset ei oo vielä edes alkanu. Toisaalta tällasten asioiden tuskaileminen joka talvi on aika helvetin turhaa. Positiivisella mielellä nää talvet on ennenkin vedetty läpi, miksei siis tänäkin vuonna. Täällä pohjolassa se kesä pitää vaan ansaita. 

Positiiviisia asioita talvessa, hmm.. hetken mietittyäni ainakin se, että pienen hetken voi fiilistellä kun saa kaivaa karvalakit ja toppatakit kaapista. Voi näyttää erilaiselta. Ilman talvea mä oisin aina hihattomassa. Siihen saleen kyllästyis. Se ois kamalaa. Pieni Sinkkuelämää-tyylinen shoppailureissu ja uudet talvikamat piristää black metal -laulajankin päivää. Saatana. 

Talvesta tuli myös mieleen yks mua jo aikojen alusta askarruttanut dilemma. Miks mimmit ei käytä pipoa? Välillä kun tuolla kävelee toivoen, että ois ottanu kommandopipon mukaan niin seuraavassa kulmassa lauma mimmejä stondaa ilman pipoa röökillä/venaamassa sporaa/Namun jonossa. Tää on askarruttanu mua aina. On mullakin pitkät hiukset. Arvostan kumminkin mun aivoja enemmän kun mun fledaa.  Ehkei mun kaikkea tarvii ymmärtääkään, mut varmasti jos vähän kiinnität huomiota kaupungilla, huomaat, ettei tää mun ihmetys ole tuulesta temmattua. Tyttöparat. <3

Aika nerokasta muuten eduskunnalta pitkittää tota homojen avioliitto-oikeutta vuosikaudet. Jengin huomio menee meuhkaamiseen tollasesta asiasta mikä ois pitäny hoitaa jo vuosia sitten ja se ei ois vaikuttanut mihinkään millään tavalla. Paitsi niille homoille. Tääl olis vaan paljon onnellisimpia ihmisiä. Must on muutenkin törkeetä, että ihmiset jolle se ei kuulu millään tavalla katsoo oikeudekseen pitkittää tätä asiaa. Nyt kun tästä on tehty tällanen sirkus, kaikki ne asiat mitkä oikeesti on täysin päin vittua jää pienemmälle huomiolle. Ei näin.

Taidankin mennä huomenna jakamaan ilmaisia ämpäreitä eduskuntatalon portaille niin ehkä se laki menee helpommin läpi kun persut tulee jonottamaan ämpäriä.

 Tätä kirjoittaessa soi:

MUUTOKSEN TUULET

Nykyihminen tuhlaa aikaa ihan uskomattoman paljon kaikkeen paskaan. Itekin istun tosi usein ja näprään kännykkää vaikka ympärillä tapahtuis mitä. Siitä on tullu enemmän tapa kuin että vaan oikeesti kattoisin sieltä jotain. Hassua et tuntuu et jos ei kokoajan tsiigaa mitä somessa tapahtuu, jotain menee ohi. Samalla koko oikea elämä menee ohi.

Tavallaan mä tuun tässä vähän some-kaapista, koska mä en oo aikasemmin pitänyt sitä niin suurena ongelmana. Mä oon aina sääliny ihmisiä joiden on pakko istua nenä kiinni kännykässä kokoajan. Säälin niitä niin kauan kunnes huomasin olevani yksi heistä. On mulla toisaalta paljon muitakin huonoja tapoja, mut ehkä tää on niistä sellanen, mille ees voin esittää haluavani tehdä jotain. 

Tosiasia on, että joka aamu kun sä heräät, sä oot eri ihminen kuin edellisenä päivänä. Kaikki on omasta asenteesta kiinni. Joka päivästä tarttuu mukaan jotain uutta, joka pistää ajattelemaan asioita hieman eri kantilta. Muutos voi olla jotain mitä ei edes ajattele, mutta se on aina siellä. Ehkä vanhenemisessa onkin kyse siitä, miten kasvaa ihmisenä ja osaa arvostaa kaikkia niitä muutoksia. Mä oon eri ihminen kun se joka viime talvena alkoi kirjottaa tätä blogia. Ja se on pelkästään hyvä juttu. Siihen on vaikuttaneet lukuisat pikku-jutut ja vähän isommatkin. Ne huomaa sitten vasta kun tajuaa että sen yhen jutun takia mä oon nykyään tällanen. Se on jotenkin kaunista. 

Mun rakkaalla ihmisellä on ollut lähiaikoina vähän vaikeata. Sitä on ollut vaikeeta seurata vierestä. Tiedän kokemuksesta että siinä masennuksen aallonpohjalla mikään, mitä joku toinen sanoo ei oikeastaan tunnu vaikuttavan millään tavalla. Ehkä sitä jälkikäteen silti arvostaa. Niin mä ainakin haluaisin itseäni kohdeltavan. Hyvä ystävyyssuhde on siinä mielessä vähän kuin avioliitto, toisen rinnalla pysytään ylä- sekä alamäissä. Tasaisuus tappaa. Mä ainakin tarviin nousuja ja laskuja että tunnen eläväni. Tää sama ihminen myös usein huomauttaa mua siitä miten kiinni välillä olen kännykässä kun meillä on yhteistä aikaa. Ehkä mä sen takia kirjoitankin tätä. Se pieni huomautus siis on muuttanut jo nyt mun elämää ainakin siinä määrin että tiedostan asian. Tiedostaminen on muutoksen ensimmäinen vaihe. Sen jälkeen voi itse päättää miten asioiden kanssa toimii.

Kasvamista on myös huomata, että ikuinen pikkupoika ehkä ekaa kertaa elämässään nauttii siitä että kokoajan on kiire. Ja se että se kiire johtuu duuniasioista on jotain mulle kohtalaisen ennenkuulumatonta. Mutta palkitsevaa. Pitkästä aikaa mä nautin mun duuneista. Tää on hyvää kiirettä. Mä tunnen itseni tärkeeks. Ja kerrankin mä voin sanoa et mä oon hyvä siinä mitä mä teen. Ei edes tunnu että olis duunissa. Ja eikö se loppupeleissä ole se mihin pitää pyrkiä? Ainakin se on yks asia mikä muuttaa elämänlaatua parempaan suuntaan. Se että raahautuu päivästä toiseen duuneihin, jotka vituttaa jo edellisenä päivänä valmiiksi, on todella kuluttavaa. Nyt sen tunteen puuttumista osaa arvostaa, ja tuntuukin että vaikka mulla ei koskaan ole ollut näin kova kiire, aikaa riittää enemmän kaikkeen muuhunkin. Aikaa itelleni ja niille joita rakastan. 

Älä pelkää muutosta, kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu yleensä jostain syystä. Jos sun elämä on paskaa se johtuu pitkälti siitä, että sun asenne on väärä. Kliseisesti vois sanoa että jokaisesta pilvestä löytyy se hopeareunus, jos haluaa. Ohjaa sun elämä sinne mihin haluat, ja luota ittees. Kukaan ei voi tulla sanomaan sulle kuka, tai mitä sun pitäis olla. Uskalla olla oma ittes ja ole erilainen jos siltä tuntuu. Maailmaan mahtuu jo ihan tarpeeks samaan muottiin valettuja työläismuurahaisia, ja se jos jokin on elämän tuhlausta. Jos sulla ei ole mahdollisuutta poistua oravanpyörästä, tee siitä edes sellaista että voit tsiigata itteäs peilistä. Kaikkia ei tarvitse miellyttää. Kun sä olet sinut ittes kanssa ja onnellinen sä teet sitä myös ympärilles. Jos kaikki tekis niin, tää maailma ois paljon parempi paikka. 

Ota riskejä, tee tyhmyyksiä, älä pelkää vastoinkäymisiä koska ne tekee susta vahvemman ja vie sua oikeeseen suuntaan, jos vaan otat oikean asenteen. Eilisellä ei ole mitään väliä tai huomisella. Jos sä oot onnellinen tänään, sä voit olla sitä aina. 

Hyvää kesää kaikille!

KESÄKUUN KATEKISMUS

Mä inhoan pihejä ihmisiä. 

Se käytännössä meinaa et sä rakastat itteäs ja rahaa enemmän kun muita ihmisiä.

Se on ahneutta. Millanen loppu ahneella olikaan? 

Harmi, et se taitaa pikkuhiljaa olla koko ihmiskunnan kohtalo. 

Mun kaveripiirissä on jo vuosikaudet vallinnut se mentaliteetti et maksetaan toistemme juttuja ristiin ja homma on toiminut moitteetta. 

Välillä ajautuu sellaseen porukkaan et tää käytäntö ei oo ihan selvillä. Ihmiset vaan on eri syistä erilaisia. Jos mä tarjoon, mä teen sen ihan mielelläni. Mut mä odotan et sit mulle kans tarjotaan ilman et siitä tarvii mainita. Tai en odota, mut oletan. Sit on niitä ihmisiä jotka tarjoo, mut sit siitä kyl kans muistutetaan jatkuvasti, et hei, mä tarjosin sillon ja sillon. Jotenkin sillä et mä oon tarjonnu siinä välissä sata kertaa ei oo väliä, koska niille ihmisille jotka tarjoo pakosta, eikä siitä pelkästä ilosta et on mukava toiselle. Se tarjoominen on niille paljon isompi asia. En mä edes muista aina et mä oon tarjonnut, ja sit kun joku tulee koputtaa mua selkään et mitä sä otat, sä tarjosit viimeks, se on helvetin hyvä fiilis. 

Näillä piheillä ihmisillä on myös yleensä toinen piirre. Ootsä ikinä ollu vaikka ravintolassa syömässä ja se sun seuralainen kohtelee sitä tarjoilijaa kun se olis jotenkin alempiarvoinen ihminen? Se on aika epämukava tilanne. Mitä vittua sellasen ihmisen päässä liikkuu? Kyseisessä skenaariossa ei ole kun häviäjiä. Mä pidän sua mulkkuna, se tarjoilija vihaa sua ja sä saat vielä paskempaa palvelua. Kaikkien ilta on pilalla. Muutenkin kaikkia ihmisiä pitäis kunnioittaa. Elämäntilanne ei ole aina omista valinnoista kiinni. Ja se että sulla on ollut enemmän onnea elämässä ei tee susta parempaa ihmistä. Se sun pitää olla itse.

Mun mielestä hienon ihmisen erottaa siitä miten se kohtelee vähempiosaisia. Ei itestään tartte tehdä numeroa. Yleensä ne jotka tekee, on epävarmimpia. Hyvät piirteet huomaa ihan ilman mainostamistakin. 

Okei, tietty sä voit olla pihi sen takia että sulla ei vaan ole rahaa. Ja se on ihan ok. Joskus on ihan fiksua ajatella vaan itteään. Mut ne onkin sit ehkä niitä tilanteita kun on jonkun muun vuoro tarjota. 

Mua jotenki vähän rassaa myös jengi jotka jaksaa vuodesta toiseen valittaa Suomen säästä. Ohan se nyt joka kesä ihan yhtä paska. Okei, tänään tuli räntää kesäkuun puolessavälissä mut silti, ei tähän aikaan vuodesta oo koskaan mitenkään erityisen lämmin. Toukokuussa on aina se toiveita nostattava lämmin kausi ja sit kesäkuu on lähes aina täyttä paskaa. Eikä se nyt tuskin siitä joka vuos valittamalla muutu. Musta se on turhan negatiivisen ilmapiirin lietsomista. Jengi on huonolla tuulella jonkun itsestäänselvyyden takia, johon näillä leveysasteilla ei voi vaikuttaa sen enempää kun siihen että talvella ollaan kuolemankalpeita ja kesällä paletaan kauniin ravunpunaisiksi. 

Mun ei sinäänsä ollut tarkoitus kirjoittaa näin negatiivisista asioista. Näin vaan vanhan luonnoksen tosta piheys -jutusta ja ajattelin julkaista sen kun oon niin kiinni mun uusissa duuneissa että en oo ehtinyt kirjottaa mitään ihmeempää pitkään aikaan. Toi sää -juttu tarttu mukaan kun eksyin Facebookiin kesken kirjoittamisen, siellä oli kiukkuista sakkia. Toisaalta se oli ihan hauskaa. 

Onhan tää hauska mesta tää Suomi muutenkin. Se, että täällä sanoo jollekin että "Sä et vaikuta yhtään suomalaiselta", on täällä kehu. Ja kyl mäkin sen otan kehuna. Onkohan missään muussa maassa samalla tavalla? Epäilen vahvasti. Kun miettii millasella tasolla Suomen kansallinen itsetunto on ja miten ulkomaille lähdetään pyytelemään lähinnä anteeksi, ei oo vaikeaa ynnätä miks suomalaiset mielenterveys- ja masennustilastot huutaa punasta vuodesta toiseen. 

Ehkä joku kansallinen moraalin nostatus olis paikallaan. Ehkä jengin pitäis vaan halata toisiaan enemmän. Aina kaikkialla vaan hävetään suomalaisia tai ollaan kateellisia jos joku oikeesti menestyy. Pitäis ymmärtää, et ne ollaan me. Ei oo mitään suomalaisia ja sit erikseen niitä suomalaisia jotka häpee niitä noloja suomalaisia. Kaikkien pitäis puhaltaa yhteen hiileen. Ihan samalla tavalla muut pohjoismaalaiset tai vaikka britit sekoilee menemään etelänlomalla. Ne ei vaan rakenna kansallista itsetuntoaan sen ympärille. Ehkä suomalaisetkin vois mainostaa jotain mistä on ylpeitä, joka maalla on omat sukkasandaali persunsa. Täällä ne on vaan nostettu siihen leijonan paikalle Suomen vaakunassa. 

Säästä huolimatta nythän on kesä ja kaikki muutenkin aivan mahtavasti. Nautitaan siitä, hyvätkin kelit tuntuu palkitsevammalta kun niitä pitää vähän venaa.

Muistakaa kunnioittaa kaikkia ja kaikkea. Aina löytyy joku omasta mielestään sua tärkeempi ihminen. Et säkään halua että se on sulle mulkku.